Sairaankuljetuspalvelut

Yksityisiä sairaankuljetuspalveluja koskeva lainsäädäntö 3.12.2009 alkaen

Sairaankuljetuspalvelut ovat kiinteä osa terveydenhuoltoa. Näin ollen lupaprosessi ja luvan myöntämisen edellytykset ovat vastaavanlaiset kuin muillakin yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajilla. Lupaviranomaisina toimivat aluehallintovirastot ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira. Palveluntuottajan on haettava valtakunnallista lupaa Valviralta, mikäli sen sairaankuljetusajoneuvoilla on asemapaikka kahden tai useamman eri aluehallintoviraston alueella.

Sairaankuljetuspalvelut yksityisen terveydenhuollon toimintana

Lupien tarveharkinta on poistunut. Lupa on voimassa toistaiseksi, eli viiden vuoden määräaikaa ei enää ole. Yhdessä luvassa voidaan vahvistaa useampi sairaankuljetusajoneuvo asemapaikkoineen. Lupa sairaankuljetuspalvelujen tuottamiseen oikeuttaa harjoittamaan sairaankuljetusta koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Lupaviranomainen vahvistaa palvelujen tuottamiseen käytettävien sairaankuljetusajoneuvojen lukumäärän sekä niiden asemapaikan/asemapaikat. Luvasta ilmenee palveluntuottajan (laki yksityisestä terveydenhuollosta) 2§:n mukainen palveluala. Lupaan voidaan liittää potilasturvallisuuden varmistamiseksi välttämättömiä ehtoja palvelujen määrästä, henkilöstöstä, tiloista, sairaankuljetusajoneuvosta ja sen varusteista, laitteista, tarvikkeista sekä toimintatavasta.

Lääkehoitosuunnitelma on tehtävä, ja siinä on otettava huomioon, annetaanko palveluita perustasolla vai hoitotasolla. STM:n oppaassa (2005:32) ”Turvallinen lääkehoito” on ohjeita lääkehoitosuunnitelman laatimiseen.

Palvelujen tuottajalla on oltava vakuutus potilasvahinkolain mukaisen vastuun varalle.

Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 11§:n mukaan terveydenhuollon toimintayksikölle on nimettävä potilasasiamies. Kahdelle tai useammalle toimipaikalle/ asemapaikalle voidaan nimetä myös yhteinen potilasasiamies.

Lupahakemuksesta on käytävä ilmi potilasasiakirjojen säilyttämispaikka, selvitys potilasrekisterinpidon keskeisistä periaatteista ja rekisterinpidosta vastaava henkilö. Potilasasiakirjoista muodostuu henkilötietolain tarkoittamia henkilörekistereitä, joiden pitämisestä vastaa se terveydenhuollon yksikkö, jonka toiminnassa ne ovat syntyneet. Potilasrekisteristä on laadittava henkilötietolain 10§:n mukainen rekisteriseloste.

Hakijan on esitettävä terveydenhuollon antamiseen käytettävät tilat ja laitteet toimintakunnossa terveyskeskuksen vastaavan lääkärin tarkastettavaksi. Sairaankuljetuspalveluja tarkastettaessa toimitilojen ja sairaankuljetusajoneuvojen tarkastuksessa käytetään toimitilojen tarkastuskertomuslomaketta yhdessä ”Ambulanssin varusteet” -lomakkeen kanssa. Tarkastuskertomus toimitetaan lupaviranomaiselle mielellään jo lupahakemuksen yhteydessä tai viimeistään aloitusilmoituksen mukana.

Voimassa oleva aiemmin annettu sairaankuljetuslupa oikeuttaa sairaankuljetuspalvelujen antamiseen luvan päättymispäivään asti. Uutta lupaa edellytetään aina Y-tunnuksen muuttuessa.

Palveluntuottajan on haettava hyvissä ajoin ennen sairaankuljetusluvan vanhentumista uutta yksityisen terveydenhuollon lupaa joko aluehallintovirastolta tai Valviralta.

Lupamaksut määräytyvät valtion maksuperustelain mukaisesti. Tällä hetkellä aluehallintovirastojen myöntämä aluehallintovirastokohtainen yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva lupamaksu on 540 euroa ja vastaava Valviran myöntämä valtakunnallinen lupa 1500 euroa. Luvanhaltijalta peritään lisäksi kerran vuodessa yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain mukainen vuosimaksu. Vuosimaksu on aluehallintovirastokohtaisissa luvissa 200 euroa. Valviran myöntämissä luvissa vuosimaksu on 100 euroa kultakin alkavalta viideltä toimipisteeltä.

Palveluntuottajan on annettava toimintakertomus vuosittain helmikuun loppuun mennessä aluehallintoviranomaiselle tai Valviralle, jos kyseessä on Valviran myöntämä lupa.

Luvansaannin edellytyksiä

Sairaankuljetuspalveluja annettaessa on oltava asianmukaiset sairaankuljetusajoneuvot varusteineen. Palvelujen tuottajalla on oltava toiminnan edellyttämä, asianmukaisen koulutuksen saanut henkilökunta. Terveydenhuollon palveluista vastaava johtaja vastaa siitä, että sairaankuljetuspalvelut hoidetaan luvassa mainittujen lakien ja säädösten mukaisesti. Lupaviranomainen hyväksyy terveydenhuollon palveluista vastaavan johtajan (aikaisemmin liikenteestä vastaava johtaja).

Valvira ja aluehallintovirastot ovat linjanneet vastaavan johtajan pätevyysvaatimukset seuraavasti:

Henkilökunnan pätevyysvaatimukset sairaankuljetuspalveluja annettaessa

Hoitotason sairaankuljetuspalveluita annettaessa terveydenhuollon palveluista vastaavan johtajan on oltava itsenäisesti ammattiaan harjoittamaan oikeutettu laillistettu lääkäri, jolla on vähintään kahden vuoden työkokemus ensihoito- tai vastaavasta työstä lääkäriksi valmistumisen jälkeen. Jokaisessa autossa on oltava työvuorossa vähintään yksi laillistettu sairaanhoitaja tai ensihoitaja (AMK) ja toisen henkilön on oltava terveydenhuollon ammattihenkilö tai pelastaja.

Perustason sairaankuljetuspalveluja annettaessa terveydenhuollon palveluista vastaavan johtajan on oltava laillistettu sairaanhoitaja tai laillistettu ensihoitaja (AMK), jolla on vähintään kahden vuoden työkokemus ensihoidosta tai vastaavasta työstä sairaanhoitajaksi tai ensihoitajaksi valmistumisen jälkeen. Jokaisessa autossa on oltava työvuorossa vähintään yksi nimikesuojattu terveydenhuollon ammattihenkilö, joka on ensihoitoon suuntautunut ja toisen henkilön on oltava terveydenhuollon ammattihenkilö tai pelastaja.

Siirtymäajat

Valvira ja aluehallintovirastot ovat määritelleet sairaankuljetuspalveluihin siirtymäajan, jotta sairaankuljetuspalvelut saadaan turvattua.

Terveydenhuollon palveluista vastaava johtaja

Viimeistään 1.1.2011 hoitotason sairaankuljetuspalveluja annettaessa terveydenhuollon palveluista vastaavan johtajan on oltava itsenäisesti ammattiaan harjoittamaan oikeutettu laillistettu lääkäri, jolla on vähintään kahden vuoden työkokemus ensihoito- tai vastaavasta työstä lääkäriksi valmistumisen jälkeen.

Viimeistään 1.1.2011 perustason sairaankuljetuspalveluja annettaessa terveydenhuollon palveluista vastaavan johtajan on oltava laillistettu sairaanhoitaja tai laillistettu ensihoitaja (AMK), jolla on vähintään kahden vuoden työkokemus ensihoidosta tai vastaavasta työstä sairaanhoitajaksi tai ensihoitajaksi valmistumisen jälkeen.

Edellä kuvattujen vaatimusten täyttymisestä on ilmoitettava kirjallisesti lupaviranomaiselle.

Sairaankuljetushenkilökunta

Hoitotason palveluja annettaessa jokaisessa autossa on oltava työvuorossa vähintään yksi laillistettu sairaanhoitaja tai ensihoitaja (AMK) ja toisen henkilön on oltava muu terveydenhuollon ammattihenkilö tai pelastaja.

Perustason sairaankuljetuspalveluja annettaessa jokaisessa autossa on oltava työvuorossa vähintään yksi nimikesuojattu terveydenhuollon ammattihenkilö, joka on ensihoitoon suuntautunut ja toisen henkilön on oltava terveydenhuollon ammattihenkilö tai pelastaja.

Edellä kuvattu sairaankuljetushenkilökunnan rakenne on toteutettava mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 1.1.2014. Näiden vaatimusten täyttymisestä on ilmoitettava kirjallisesti lupaviranomaiselle.

Potilasturvallisuuden ja toiminnan laadun varmistamiseksi lupaan voidaan liittää välttämättömiä ehtoja. Silloin kun palvelujen tuottaja osallistuu kiireelliseen sairaankuljetukseen, viestiliikenteen on tapahduttava viranomaisverkossa.

Luvan hakemiseen liittyvät ohjeet ovat aluehallintovirastojen ja Valviran kotisivuillla. Lupahakemus on saatettava vireille hyvissä ajoin yksityisen terveydenhuollon lupalomakkeilla (www.avi.fi/lomakkeet) tai valtakunnallisissa luvissa osoitteessa www.valvira.fi/luvat.