Olet nyt: Valvira.fi / Luvat / Ammattioikeudet / Tiedoksi ja ohjeita / Väliaikainen muutos uusien psykoterapiasuuntausten kouluttajien pätevyysvaatimuksiin
21.2.2011
Väliaikainen muutos uusien psykoterapiasuuntausten kouluttajien pätevyysvaatimuksiin
Psykoterapiakoulutuksia arvioiva asiantuntijaryhmä otti tammikuussa 2011 Valviran pyynnöstä kantaa erityistason psykoterapiakoulutuksia pitävien kouluttajien pätevyysvaatimuksiin. Asiantuntijaryhmän kannanotot tukevat näkemystä, jonka mukaan uusien psykoterapiasuuntausten kohdalla voidaan tietyissä tapauksissa hyväksyä poikkeuksellisesti myös sellainen koulutus, jossa kouluttajana on ollut lähisuuntauksen vaativan erityistason psykoterapeutti.
Kesäkuussa 2006 voimaan tulleiden psykoterapeuttikoulutusten hyväksymisperusteiden mukaan erityistason (ET) psykoterapiakoulutuksessa pääkouluttajilla tulee olla kyseisen psykoterapiasuuntauksen vaativan erityistason pätevyys (VET). Kysymys vaatimuksen tosiasiallisen noudattamisen mahdollisuuksista on kuitenkin osoittautunut ongelmalliseksi uusien tai edelleen kehittyvien psykoterapiasuuntausten kohdalla, kuten esimerkiksi ratkaisukeskeisessä psykoterapiakoulutuksessa. Tämän takia Valvira on päättänyt, että uusien psykoterapiasuuntausten koulutus voidaan muiden hyväksymisperusteiden täyttyessä hyväksyä, jos pääkouluttajana on toiminut lähisuuntauksen VET-psykoterapeutti ja jos saman suuntauksen VET-psykoterapeutteja ei ole ollut saatavilla koulutuksen alkaessa.
Erikseen perustelluissa tapauksissa lähisuuntauksen VET-psykoterapeutti voi vastata myös koulutuspsykoterapiasta. Työnohjaajan on pääsääntöisesti oltava saman suuntauksen VET-psykoterapeutti, mutta jos jonkin uuden suuntauksen VET-tasoisia työnohjaajia ei ole ollut kohtuudella saatavissa, koulutettavan työnohjaajana voi toimia sellainen lähisuuntauksen VET-psykoterapeutti, jolla on kokonaisuutena arvioiden uuden suuntauksen VET-pätevyyttä vastaava osaaminen. Sekä koulutuspsykoterapeutin että työnohjaajan on edellä kuvatun lisäksi aina oltava koulutusyhteisön hyväksymä.
Valvira korostaa, että edellä kerrotuissa kouluttajapätevyyksiä koskevissa linjauksissa on kysymys ajallisesti rajoitetusta mukautetusta menettelystä. Uusissa, 21.2.2011 jälkeen alkavissa ET-psykoterapiakoulutuksissa lähisuuntauksen VET-psykoterapeutin käyttö edellyttää aina asiantuntijaryhmän ennakkoarviota ja hyväksyntää.
Lisätietoja antavat: ylitarkastaja Jaana Skön, puh. 0295 209 543 ja lääkintöneuvos Pirjo Pennanen, puh. 0295 209 533.



