Takaisin edelliselle sivulle

Verkostoista tehoa viranomaistoimintaan

Verkostoista tehoa viranomaistoimintaan

Riitta Aejmelaeus 18.9.2017 / päivitetty 19.9.2017 09:52

Vuonna 2002 kuusi lasta kuoli Hollannissa heidän isänsä aiheuttamassa tulipalossa. Sitä ennen perhe oli saanut apua 24 asiantuntijalta. Asiantuntijat eivät tienneet toistensa toimista. Tapahtuman jälkeen Hollannin valvontaviranomaiset yhdistivät voimansa toimiakseen tehokkaammin. Nuorisotoimesta, sosiaalihuollosta, terveydenhuollosta, opetuksesta, työllisyydestä ja yleisestä turvallisuudesta vastaavat viranomaiset muodostivat yhteistyöelimen, joka yhdessä johtajien, palveluntuottajien, päättäjien, ammattilaisten ja asiakkaiden kanssa alkoi ratkoa lasten ja nuorten elämän haasteita. Näin yritettiin vaikuttaa esimerkiksi köyhyyteen, ylipainoon, väkivaltaisuuteen ja koulupinnaukseen. Uusia toimintamuotoja käsitellään kesäkuussa 2017 Rotterdamin yliopistossa julkaistussa väitöskirjassa. Tutkimuksessa seurattiin Hollannin valvontaviranomaisten ongelmanratkaisua ja oppimista vuosina 2003–2012.

Standardien täyttymiseen perustuva valvonta ei aina riitä

Lasten ja nuorten kohtaamat ongelmat olivat osoittaneet, että aiemmat valvontatoimet eivät toimineet tilanteissa, joissa tieto oli puutteellista ja sääntely ja ohjeistus epäselviä. Toimintatavat, jotka perustuivat siihen, että ongelma ja sääntely ovat selkeästi määriteltäviä, ja valvonnan tehtävä oli varmistaa, että asetetut standardit täyttyivät, eivät riittäneet: jos palveluntuottajat keskittyvät enemmän täyttämään valvonnan vaatimuksia kuin kuulemaan käyttäjiä, kuva kokonaisuudesta jää vajaaksi ja toimenpiteet tulevat liian myöhään. 

Hollannin viranomaisten uudessa toimintatavassa kerättiin aluksi laajasti tietoa, kokemuksia ja mielipiteitä ja kuvattiin ongelma siten, kuin se eri osapuolille näyttäytyi. Esimerkiksi nuoren luvaton koulupoissaolo näyttäytyi valvonnalle oppivelvollisuuden laiminlyöntinä, opettajalle poissaolo- ja käytöshaasteena, ja sosiaaliviranomaiselle se saattoi olla lapsen pahoinpitely, kun taas työvoimaviranomaiselle ongelmana oli vanhemman työttömyys. Mitään yksittäistä seikkaa ei saatu kuntoon, jos asiaa ei nähty kokonaisuutena ja jos lasten vaiheista ja eri palvelujen käytöstä ei saatu kokonaiskuvaa. Yksi tapa hankkia tarvittavaa tietoa on muodostaa aikajana kaikista nuoren tai hänen perheensä käyttämistä palveluista. Tässä tutkimuksessa piirrettiin 24 lapsen/nuoren koko käytetty palveluverkosto. Kun tietoa oli riittävästi, päätettiin näkökulma, josta ongelmaa lähdettiin ratkaisemaan.

Tarvitaan valmiutta kohdata muiden näkökulmat

Joskus valvovien viranomaisten ensimmäinen tehtävä oli saada ongelma päättäjien ja palveluntuottajien tietoisuuteen. Kun kyseessä oli paljon sääntelyyn liittyvää ja tiedollista epävarmuutta sisältävä haaste, eri toimijatahoilla ei ollut valmiutta sen kohtaamiseen ja käsittelemiseen. Sen jälkeen oli saatava kaikki eri osapuolet yhteistyöhön ja kohtaamaan toistensa näkökulmat. Asiantuntijoilla on usein voimakkaita näkemyksiä, ja joissakin tapauksissa todellisen yhteistyön alkuun saaminen vaati aikaa. Useimmiten valvova viranomainen oli mukana alkuvaiheessa, kun yhteistyöverkkoa muodostettiin ja ongelmaa hahmotettiin. Myöhemmin valvoja vetäytyi ja jätti asian ratkaisun taholle, jolle asiaan liittyvän palveluverkon muodostaminen ja sen omavalvonta kuului. Joissakin haasteellisissa tapauksissa valvonta saattoi olla mukana useita vuosia. 

Aiempaa verkostomaisempaa toimintatapaa voisi soveltaa myös tulevan sote-uudistuksen valvonnan haasteita ratkottaessa.

Myös nuorilla itsellään oli toiveita, jotka haastoivat uudet menetelmät.  He arvostivat sitä, että he saivat oman pysyvän työntekijän avukseen. He myös toivoivat, että työntekijä olisi luotettava eikä kertoisi heidän asioistaan eteenpäin, mikä taas vaikeutti verkostomaista työskentelyä. Myös ongelmien ratkaisujen osalta nuorten ja viranomaisten näkemykset erosivat. Nuoret toivoivat välitöntä helpotusta tilanteeseen, kun taas viranomaiset halusivat kerätä tietoa ja päästä syvemmälle ongelman ytimeen.     

Verkostomaisesta toimintatavasta hyötyä myös Suomessa?

Hollantilaistutkimuksessa korostui, että valvonta kohtaa yhä enemmän haasteita, joissa sekä tieto että sääntely ovat puutteellisia tai ristiriitaisia ja joiden käsittely edellyttää keskeisten asianosaisten saattamista yhteen. Suomessakin on kehitetty ja esitetty edelleen kehitettäväksi viranomaisten verkostomaista työtapaa lapsiin ja nuoriin kohdistuneiden väkivaltarikosten yhteydessä ja jälkeen.

Verkostomaisesta toimintatavasta voisi kuitenkin olla hyötyä monessa muussakin tilanteessa, esim. hoidettaessa sairauksia, joiden taudinmäärityksestä ja hoidosta saatavilla oleva tieto on puutteellista, eikä suomalaisia hoitosuosituksia ole, mutta potilaiden tilanne vaatii aktiivisia toimia. Näiden potilaiden ja asiakkaiden kohdalla verkostomainen toimintatapa ja kaikkien osapuolten yhteen saattaminen voisi viedä asiaa eteenpäin. Aiempaa verkostomaisempaa toimintatapaa voisi soveltaa myös tulevan sote-uudistuksen valvonnan haasteita ratkottaessa. Tietosuojakysymyksiä voidaan ainakin osittain ratkaista pyytämällä nykyistä aktiivisemmin asiakkaiden, potilaiden ja muiden asianosaisten suostumusta tietojen vaihtoon – pyynnöt on tietenkin osattava perustella ymmärrettävästi.    

Kansallisia toimintamalleja tarvitaan.

Riitta Aejmelaeus

Ylilääkäri
Jaa tämä sivu


Kommentit (0)

Lisää kommentti
Ei kommentteja vielä. Ole ensimmäinen.