Valviran verkkosivut palvelevat entistä paremmin myös ruotsiksi

Sonja Hemming 6.11.2023

Ruotsalaisuuden päivää on vietetty 6.11. jo vuodesta 1908 alkaen. Päivä juhlistaa erityisesti suomenruotsalaisten oikeutta käyttää Suomessa äidinkielenään ruotsin kieltä.

Alun perin päivän tarkoituksena oli lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta ruotsinkielisen väestön keskuudessa. Myöhemmin päivän tavoitteena on ollut myös kunnioittaa Suomen kaksikielisyyttä sekä tehdä erityisesti ruotsin kieltä ja ruotsinkielistä kulttuuriperintöä näkyväksi Suomessa. Sekä suomi että ruotsi ovat Suomen virallisia kieliä, ja siksi on tärkeää, että viranomaisten verkkosivut on toteutettu myös ruotsiksi. Se lisää yhdenvertaisuutta ja toimii hyvänä esimerkkinä myös muille kuin viranomaisorganisaatioille.

Valvira on juuri uudistanut verkkosivustonsa. Uudistuksen tavoitteena oli toteuttaa sivut yhtä kattavasti suomeksi ja ruotsiksi. Nyt Valviran uutiset, ohjeet ja muut sisällöt palvelevat entistä paremmin sekä suomen- että ruotsinkielisiä.

Verkkosivustouudistus oli erittäin tarpeellinen ja tervetullut. Sen ansiosta ihmiset saavat sivustoltamme tärkeää ja ajankohtaista tietoa omalla äidinkielellään, ja Valviran asiakaspalvelu on aiempaa yhdenvertaisempaa. Suomen- ja ruotsinkielisten sisältöjen lisäksi olemme panostaneet myös englanninkieliseen sisältöön, joten kaikkinensa uusi verkkosivusto palvelee paremmin käyttäjiä.

Hyvää ruotsalaisuuden päivää!

Sonja Hemming

ylitarkastaja