Takaisin edelliselle sivulle

Valvira lausunnossaan: Ennakoiva ja jälkikäteinen valvonta tukevat toisiaan

Valvira lausunnossaan: Ennakoiva ja jälkikäteinen valvonta tukevat toisiaan

8.6.2017 10:44 / Uutinen

Valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä kootaan uudenlaiseen, monialaiseen virastoon. Valviran näkemyksen mukaan Valviran ja aluehallintovirastojen sosiaali- ja terveysalan tehtävien kokoaminen yhteen selkiyttää valvonnan kokonaisuutta ja tehostaa viranomaisten resurssien käyttöä.

Lainsäädäntöluonnos korostaa perustellusti ennakoivan valvonnan ja siihen liittyvän ohjauksen merkitystä, toteaa Valvira lausunnossaan luonnoksesta maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi. Valvira pitääkin ennakoivan valvonnan jatkuvaa kehittämistä erittäin tärkeänä, mutta toteaa ennakoivan ja jälkikäteisen (reaktiivisen) valvonnan jäykässä erottelussa piilevän ongelmia: Eri valvontamuodot ja -menetelmät muodostavat toisiaan tukevan kokonaisuuden. Valvonnan vaikuttavuuden ja asiakas- ja potilasturvallisuuden näkökulmasta reaktiivinen valvonta, esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilövalvonta, on tärkeä, suuria potilasmääriä turvaava valvonnan osa-alue myös ja erityisesti uudistuvassa sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristössä. Reaktiivinen valvonta tarjoaa myös tärkeitä signaaleja ennakkovalvonnalle: toimintayksiköiden jälkikäteisvalvonnassa nousee usein esiin esimerkiksi valtakunnallisia ohjaustarpeita, jotka eivät muuten välttämättä tulisi valvontaviranomaisen tietoon.

Kaikki alkoholihallinnon tehtävät syytä koota perustettavaan Valtion lupa- ja valvontavirastoon

Sekä Valviran että aluehallintovirastojen alkoholihallinnon tehtävät tulisi koota perustettavaan Valtion lupa- ja valvontavirastoon yhdeksi toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Luonnoksessa esitetään aluehallintovirastojen alkoholihallinnon tehtävien siirtoa maakuntiin, minkä Valvira katsoo johtavan pirstaloituneeseen alkoholihallinnon kokonaisuuteen. Tehtävien kokoaminen yhteen, yhdenmukaisesti toimivaan virastoon tukisi osaamisen ylläpitoa ja kehittymistä ja toisaalta valtakunnallisten sähköisten järjestelmien käyttöä. Lupa- ja valvontaviraston laaja toimipisteverkosto takaisi alueellisen osaamisen ja paikallisten olosuhteiden huomioimisen.

Lakiluonnoksessa osa Valviran nykyisistä tehtävistä, kuten terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden valvonta sekä biopankkien ohjaus-, valvonta- ja rekisteröintitehtävät, siirtyisivät Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimealle. Valviran näkemyksen mukaan terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden merkityksen lisääntymisen myötä niiden valvonnalla on yhä kiinteämpi yhteys sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilövalvontaan ja toisaalta koko sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän valvontaan. Tiivis yhteistyö uuden Valtion lupa- ja valvontaviraston sosiaali- ja terveysalan ja Fimean terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden kokonaisuuden välillä on taattava, mikäli esitetty siirto Fimeaan toteutuu.

Valtakunnallisessa, alueilla toimivassa virastossa tarvitaan esteetöntä yhteydenpitoa

Uusi virasto on valtioneuvoston alainen. Viraston ohjaus tapahtuisi sekä ministeriöiden yhteisen ohjauksen että substanssiministeriön (sosiaali- ja terveysalalla sosiaali- ja terveysministeriö) toiminnallisen ohjauksen kautta. Ehdotettu ohjausrakenne, jossa sisältö- ja resurssiohjaus tapahtuvat eri tahoilta, on haastava ja edellyttää paitsi huolellista valmistelua myös uudenlaisia yhteistyön muotoja ohjaavien ministeriöiden kesken. Viraston sote-toimialan ja STM:n kiinteä yhteys on varmistettava.

Valvira toteaa myös, että etäyhteyksien ja muiden teknologisten mahdollisuuksien hyödyntäminen on erityisen oleellista uuden viraston kaltaisessa, valtakunnallisen toimivallan omaavassa, alueilla toimivassa poikkihallinnollisessa kokonaisuudessa. Paras asiantuntijuus on saatava käyttöön paikkariippumattomasti, ja yhteydenpidon esteettömyys esimerkiksi lautakuntatyöskentelyssä tulee varmistaa jo lainsäädännön tasolla.

Lue lisää:

Valviran lausunto luonnoksesta maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi (pdf)

Valtion lupa- ja valvontaviraston perustamisen toimeenpanohanke

Lisätietoja:

Markus Henriksson, ylijohtaja
puh. 0295 209 300

etunimi.sukunimi(at)valvira.fi

 

Jaa tämä sivu