Takaisin edelliselle sivulle

Syöpää sairastavan potilaan kipua lievittävä (palliatiivinen) hoito

Syöpää sairastavan potilaan kipua lievittävä (palliatiivinen) hoito

1.11.2011 13:48

Kantelija arvosteli Valviralle osoittamassaan kirjoituksessa sitä, että hänen äitiään (potilas P) ei kuntoutettu riittävästi K:n terveyskeskuksen vuodeosastolla vuonna 2010, ja että potilasta ja hänen omaisiaan ei kohdeltu asiallisesti.

Tapahtumat

Potilas P sairasti verenpainetautia ja astmaa. P hakeutui heinäkuussa 2009 K:n terveyskeskukseen alaraajan turvotuksen takia, ja T:n yliopistollisessa sairaalassa hänellä todettiin reiteen asti ulottuva alaraajan syvä laskimotukos. Sen syyksi paljastui laajalle levinnyt imusolmukesyöpä (follikulaarinen lymfooma). 86-vuotias potilas P siirrettiin syöpätautien osastolle. Syövän todettiin levinneen laajalti vatsaonteloon. Potilas P sai solunsalpaajahoitoa, ilman tulosta. Siten päädyttiin siirtymään oireita helpottavaan, palliatiiviseen hoitoon. Potilas P siirrettiin elokuussa 2009 K:n terveyskeskuksen vuodeosastolle.

Aluksi potilas P jaksoi istua geriatrisessa tuolissa. Pian hän sai kuitenkin aivoinfarktin ja virtsatieinfektion, minkä jälkeen hänen yleiskuntonsa alkoi laskea. Vuoden 2010 alussa tulehdusta kuvaavan laboratoriokokeen (CRP-koe) arvo oli selvästi poikkeava, ja potilas P:lle annettiin samanaikaisesti kahta antibioottia. Lisäksi hän sai kipulääkitystä ja vähäisen juomisen takia suonensisäistä nesteytystä. Potilas P menehtyi vaikeaan sairauteensa 20.1.2010. Peruskuolemansyyksi ja välittömäksi kuolemansyyksi merkittiin follikulaarinen lymfooma ja kuolemaan myötävaikuttaneeksi tekijäksi aivoinfarkti.

Asian arviointi

Kantelun mukaan potilas P ei saanut vuodeosastolla hänelle luvattua pyörätuolia, eikä häntä nostettu joka päivä pyörätuoliin istumaan. Lisäksi kantelussa ollaan tyytymättömiä siihen, että potilas P:llä käytettiin vaippoja, eikä hänen toivettaan päästä WC:hen noudatettu.
Osastonhoitaja M:n selvityksen mukaan potilaat autetaan siirtymään huoneesta päiväsaliin toisten potilaiden seuraan. Siirtyminen tapahtuu kuitenkin potilaan suostumuksella, koska aina potilas ei halua lähteä huonon vointinsa takia. Osastonhoitaja M toteaa, että jos asioissa on epäselvyyttä, järjestetään hoitokokous, jossa omaiset, potilas ja potilasta hoitava moniammatillinen hoitotiimi luovat yhteiset hoitolinjat.

Ylilääkäri H kertoo lausunnossaan, että joulukuussa 2009 potilas P istui ajoittain pyörätuolissa, nostolaitteen avulla siirrettynä. Tammikuun 2010 alusta alkaen potilas P:llä oli antibioottihoitoon reagoimaton vakava infektio, minkä merkkinä tulehdusta mittaava laboratoriokoe CRP:n arvo oli koko ajan yli 200 mg/l. Ylilääkäri H:n mukaan tämänkuntoisen potilaan istumaan nostaminen ei ole hyvää hoitoa. H:n lausunnon mukaan potilaan tilan huononeminen tammikuussa 2010 johtui hänen perussairautensa, imusolmukesyövän etenemisestä ja siihen usein liittyvästä hankalasta infektiosta, joka ei reagoinut vahvoillekaan antibioottihoidoille. Ylilääkäri H:n mukaan vaipat otettiin käyttöön potilaan kunnon huononnuttua niin, ettei nostaminen enää onnistunut.

Valvira yhtyy yleislääketieteen alan pysyvän asiantuntijansa, erikoislääkäri E:n käsitykseen, jonka mukaan potilasta aktivoitiin liikkeelle niin kauan kuin se oli hänen yleiskuntonsa mukaan mahdollista.

Kohtelu ja salassapito

Valvira toteaa, että potilaan oikeuksista ja asemasta annetun lain mukaan potilaalla on oikeus laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Hänen hoitonsa on järjestettävä ja häntä on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja hänen yksityisyyttään kunnioitetaan. Kantelussa arvostellaan sitä, ettei potilaan yksityisyyttä kunnioitettu, kun osastonlääkäri J kertoi käytävällä kovaäänisesti potilas P:n lähestyvästä kuolemasta. Kantelijan mukaan potilashuoneeseen kuuluu puhe käytävältä hyvin, samoin päivähuoneen muille potilaille. Ylilääkäri H katsoo, että potilaan tullessa vuodeosastolle lääkäreille ja hoitohenkilökunnalle oli selvää, että oli kyse saattohoidosta, jonka tavoitteena oli pitää potilas kivuttomana. Ylilääkäri H toteaa myös, että osastonlääkärin käymän omaiskeskustelun kohdalla paikan valinnassa ei ollut juurikaan vaihtoehtoja, koska tilanpuutteen takia osastonlääkärillä ei ole käytettävissään lainkaan omaa työhuonetta. Osastonlääkäri J kertoo selvityksessään pahoittelevansa sitä, että tytär oli kokenut keskustelun ahdistavana. Lääkäri oletti kuitenkin, että tytär tiesi, kuten myös potilas itse, sairauden selvästi vaikeutuneesta vaiheesta. Lyhyt kahdenkeskinen keskustelu käytiin potilashuoneen ulkopuolella, käytävän päässä rauhallisissa oloissa. Keskustelu ei sisältänyt mitään potilas P:ltä salattavaa tietoa. Osastonlääkäri pahoitteli sitä, ettei osastolla ole erillisiä tiloja keskusteluja varten. Myös ylilääkäri H pahoittelee asiaa ja katsoo, että asia olisi pitänyt kertoa omaiselle tahdikkaammin, rauhallisemmassa paikassa ja hiljaisemmalla äänellä. Valvira on tästä samaa mieltä, viitaten potilaslain 3 §:n määräykseen potilaan yksityisyyden kunnioittamisesta.

Huoneiden vaihdot

Kantelussa moititaan sitä, että P:n huone ja huonetoveri vaihtuivat usein. Ylilääkäri H:n mukaan potilaiden huonepaikat sairaalassa määräytyvät monien eri tekijöiden seurauksena siten, että potilaan sukupuoli, sairauden laatu ja potilaan kunto ovat määräävimmät tekijät. Osastonhoitaja M:n selvityksen mukaan osastolla on 36 potilaspaikkaa, ja huoneet ovat joko neljän tai kahden hengen huoneita. Huonesijoitusten suhteen lopputulos on usein kompromissi. Näiden syiden takia valitettavasti potilaan ja omaisten toivomukset eivät aina toteudu. Valviran käsityksen mukaan K:n vuodeosastolla toteutettiin potilassiirrot huoneesta toiseen niissä rajoissa, jotka olivat potilaiden hoidon tarpeiden vaatimia ja mahdollisia.

Omaisten huomioon ottaminen

Kantelija arvostelee myös sitä, ettei omaisia tuettu saattohoidossa. Valviran asiantuntijan, erikoislääkäri E:n mukaan potilasasiakirjoista selviää, että omaisilla ja hoitohenkilökunnalla oli jatkuva keskusteluyhteys keskenään. Valvira arvioi siten, että omaisten tukemiseen pyrittiin asianmukaisesti.

Suonensisäinen nesteytys

Kantelussa tiedustellaan, miksi potilaalle ei enää 18.1.2010 jatkettu suonensisäistä nestehoitoa. Ylilääkäri H:n mukaan nestehoito lopetettiin, koska huolimatta asianmukaisesta nesteenpoistolääkityksestä potilas P:llä oli huomattavasti turvotuksia, joita nestehoidon jatkaminen olisi pahentanut. Valvira toteaa, että vuonna 2008 laaditun, kuolevan potilaan hoidosta annetun Käypä hoito-suosituksen mukaan elämän loppuvaiheessa olevalla potilaalla suonensisäinen nesteytys pahentaa potilaan tilaa, koska annettu neste lisää kudosturvotusta. Valvira yhtyy asiantuntijansa E:n käsitykseen siitä, että potilas P:n pitkäaikaisen suonensisäisen nestehoidon lopettaminen tammikuussa 2010 on ollut oikea-aikaista ja perusteltua, koska potilaalle kehittyi nesteenpoistolääkitykselle reagoimatonta runsasta turvotusta.

Ratkaisu

Valviran ratkaisu perustuu tapahtuma-aikana lääkärien ja hoitajien tekemiin potilasasiakirjamerkintöihin ja asiassa saatuihin selvityksiin. Potilaan ja hänen omaistensa ja hoitohenkilökunnan välisistä keskusteluista ei yleensä ole käytettävissä tarkkoja kirjauksia, joten näiden keskustelujen sisältöön ja asianmukaisuuteen Valvira ei voi jälkikäteen ottaa kantaa. Selvää kuitenkin on, että potilaalla ja hänen omaisillaan on oikeus hyvään kohteluun.

Valvira ei ole voinut todeta, että potilas P:n hoidossa K:n terveyskeskuksessa vuosina 2009–2010 olisi tapahtunut virheellisyyksiä tai laiminlyöntejä. Potilas P:n lääketieteellinen tutkimus ja hoito K:n terveyskeskuksessa on toteutettu asianmukaisesti, voimassa olevat hoitosuositukset huomioiden. Potilas P sairasti vaikeaa, hoitoon reagoimatonta, etenevää syöpäsairautta, eikä hänen sairautensa kulkuun olisi toisin toimien voitu vaikuttaa.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Nuori Lääkäri -lehdessä marraskuussa 2011.

Jaa tämä sivu