Sosiaali- ja terveydenhuollon yksinyrittäjyyttä suunnitteleva – tutustu muuttuneisiin ohjeisiin

Julkaisuajankohta 7.3.2024 15.00
Uutinen
Fysioterapeutti ja hoitaja keskustelevat.

Oletko sote-ammattihenkilö, esimerkiksi koulutettu hieroja, fysioterapeutti, toimintaterapeutti tai lääkäri, ja pohdit yksinyrittäjäksi eli yksityiseksi elinkeinonharjoittajaksi ryhtymistä?

Alkuvuodesta voimaan tulleen sote-valvontalain myötä kaikki yksityiset elinkeinonharjoittajat ovat nyt sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajia. Uutena sote-palveluntuottajana rekisteröityvän on odotettava viranomaisen myönteistä rekisteröintipäätöstä ennen toiminnan aloittamista. Aiemmin he saivat aloittaa toimintansa pelkällä ilmoituksella aluehallintovirastoon. 

Aloita rekisteröitymällä uudeksi sote-palveluntuottajaksi

Sote-palveluntuottajana toimimisen ensiaskel on rekisteröityä uudeksi palveluntuottajaksi. 

  • Kaikki yksityisten sote-palveluntuottajien rekisteröinnit tehdään nykyisin Soterin sähköisessä asioinnissa. Sote-valvontalakiin perustuva Soteri on Valviran ja aluehallintovirastojen yhteinen palveluntuottajarekisteri yksityisille sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen palveluntuottajille. 
  • Voit hakea palveluntuottajaksi rekisteröintiä ennakkoon tulevaisuudessa alkavaa toimintaa ajatellen. Huomioithan kuitenkin, että yritystoiminnan aloittaminen edellyttää, että olet tehnyt Soterin sähköisessä asioinnissa:
    • palveluntuottajan rekisteröinnin
    • palveluyksikön rekisteröinnin
    • palvelupisteen rekisteröinnin ja palvelupisteen palvelujen ilmoittamisen.
  • Sote-valvontalain mukaan yksityiset palveluntuottajat eivät saa aloittaa toimintaansa ennen kuin palveluntuottaja ja sen palveluyksiköt ja -pisteet on rekisteröity Soteri-rekisteriin.

Tutustu sote-rekisteröintihakemuksen tekemiseen ohjeemme avulla.

Huomioi Soterin ruuhkautunut tilanne

Mikäli suunnittelet oman palvelutoiminnan aloittamista, kannattaa rekisteröintiä hakea ajoissa. Poikkeuksellisen suuri rekisteröintihakemusten määrä sekä Soterin sähköisen asioinnin tekniset korjaukset ovat ruuhkauttaneet hakemusten käsittelyn Valvirassa ja aluehallintovirastoissa. Tällä hetkellä hakemuksia on jonossa noin 2950. Yksittäisen rekisteröintihakemuksen käsittely voi enimmillään kestää jopa useita kuukausia.

Sote-valvontalaki toi merkittäviä muutoksia ja useita uusia vaiheita viranomaisen käsittelyprosessiin, mikä vaikuttaa myös käsittelyaikatauluun.

Tutustu ohjeisiimme

Lisätietoja

Jos toimit vain yhden aluehallintoviraston alueella, voit kääntyä oman alueellisen aluehallintovirastosi puoleen. 
[email protected] 

Jos toimit useammalla aluehallintoviraston alueella, olet nykyisin palveluntuottajana Valviran asiakas ja voit kääntyä Valviran puoleen.
[email protected] 
 

Sosiaali- ja terveydenhuolto