Takaisin edelliselle sivulle

Silmälasimääräykset sairaalan silmätautien poliklinikalla

Silmälasimääräykset sairaalan silmätautien poliklinikalla

11.8.2009 06:47

Terveydenhuollon valvontaviranomaiset, Valvira ja aluehallintovirastot katsovat, että silmälasien määräämisessä silmien taittovian korjaamiseksi ei ole yleensä kyse säädöksissä tarkoitetusta terveyden- tai sairaanhoidosta. Siten silmälasien määrääminen taittovian korjaamiseksi ei kuulu julkisen terveydenhuollon järjestämisvelvollisuuteen. Jos henkilö kärsii sellaisesta heikkonäköisyydestä, joka on määritelty sosiaali- ja terveysministeriön oppaassa ”Yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet”, lasien määrääminen kuuluu julkisen sektorin järjestettäväksi.

Valvira ja aluehallintovirastot katsovat myös, että kun erikoislääkäri on tutkinut kroonista silmäsairautta sairastavan potilaan, hän voi ohjata potilaan optikolle silmälasien määritystä varten ja samalla antaa optikolle luvan lasien määrittämiseen tietyn ajan (esimerkiksi kuuden kuukauden) kuluessa silmälääkärin tutkimuksesta. Valvontaviranomaisten käsityksen mukaan tällöin ei ole kysymys terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen mukaisesta itsenäisestä lasien määräämisestä.

Kannanoton tausta

Kannanotto on hyväksytty terveydenhuollon valvontaviranomaisten (silloisten Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ja lääninhallitusten) yhteisessä koordinaatioryhmässä vuonna 2007. Valvontaviranomaisilta oli tiedusteltu, pitääkö julkisesta terveydenhuollosta antaa kroonista silmäsairautta sairastavan henkilön silmien tutkimuksen yhteydessä henkilölle määräys silmälaseista, vai voiko kyseisen henkilön ohjata silmälasien määritystä varten muualle, esimerkiksi yksityiselle silmälääkärille. Kannanottoa varten hankittiin asiantuntijalausunnot kahdelta silmätautien alan asiantuntijalta.

Säädökset, ohjeet ja luokitukset

Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) 3 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada ilman syrjintää terveydentilansa edellyttämä terveyden- ja sairaanhoito niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä. Potilaalla on siten oikeus hänelle kulloinkin tarpeelliseen hoitoon, mutta ei rajatonta oikeutta saada mitä tahansa haluamaansa hoitoa. Hoidon tarpeen arvioinnin perusteella lääketieteellisesti tarpeelliseksi todettu hoito on järjestettävä ja aloitettava viimeistään säädetyissä määräajoissa.

Terveyspalvelujen järjestäminen kuuluu kuntien ensisijaisiin tehtäviin. Kunnan ja kuntayhtymien järjestämisvelvollisuudesta on säädetty erityisesti kansanterveyslaissa (66/1972) ja erikoissairaanhoitolaissa (1062/1989) ja palvelujen sisällöstä erityisesti terveydenhuoltolaissa (1326/2010).

Erikoissairaanhoidolla tarkoitetaan terveydenhuoltolain 3 §:n mukaan lääketieteen ja hammaslääketieteen erikoisalojen mukaisia sairauden ehkäisyyn, tutkimiseen, hoitoon, ensihoitoon, päivystykseen ja lääkinnälliseen kuntoutukseen kuuluvia terveydenhuollon palveluja. Sairaanhoito on lain 24 §:n perusteella toteutettava potilaan lääketieteellisen tarpeen ja käytettävissä olevien yhtenäisten hoidon perusteiden mukaisesti.

Kunnan on terveydenhuoltolain 29 §:n mukaan järjestettävä potilaan sairaanhoitoon liittyvä lääkinnällinen kuntoutus. Lääkinnälliseen kuntoutukseen kuuluvat mm. apuvälinepalvelut. Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutuksesta annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (1363/2011) 1 §:n mukaan lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutuksen edellytyksenä on sellainen lääketieteellisin perustein todettu sairaus, vamma tai kehitysviivästymä, joka heikentää potilaan toimintakykyä ja vaikeuttaa hänen itsenäistä selviytymistään. Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineinä luovutettavien välineiden, laitteiden, tarvikkeiden, tietokoneohjelmien sekä muiden ratkaisujen tarkoituksena on edistää potilaan kuntoutumista, tukea, ylläpitää tai parantaa toimintakykyä jokapäiväisissä toiminnoissa taikka ehkäistä toimintakyvyn heikentymistä.

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa Yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet -oppaassa määritellään, että näkövammainen on henkilö, jonka paremman silmän näöntarkkuus on parhaalla toteutettavissa olevalla lasikorjauksella heikompi kuin 0.3, molempien silmien yhteisen näkökentän halkaisija on pienempi kuin 60 astetta, tai näkökyky on muusta syystä heikentynyt siten, että haitta-aste on 50 % tai suurempi. Oppaassa todetaan näkövammaisen apuvälineistä, että hänelle voidaan apuvälinepalveluna antaa silmä- tai piilolasit mm., kun näkövammaisen näkökyvyn parantamiseksi lähelle tai kauas on tarpeen muu kuin silmän valontaittovirhettä tai ikää vastaava korjaus tai, jos linssien vahvuuden muutoksen voidaan todeta parantavan näkökykyä.

Suomessa käytössä olevassa kansainvälisessä tautiluokituksessa todetaan diagnoosi-ryhmän H54 Sokeus ja heikkonäköisyys -osalta, että WHO:n (WHO Study Group on the Prevention of Blindness) suosittelemassa näkövamman vaikeusasteen luokittelussa luokan H54 termi "heikko¬näköisyys" vastaa taulukon luokkia 1 ja 2 ja termi "sokeus" luokkia 3, 4 ja 5. Kun myös näkökentän laajuus otetaan huomioon, potilaat, joiden näkökentän säde on 5-10 astetta tähtäyspisteen ympärillä, sijoitetaan luokkaan 3, ja potilaat, joiden näkökentän säde on alle 5 astetta tähtäyspisteen ympärillä, sijoitetaan luokkaan 4, vaikka keskeinen näkö olisi normaali.

Näön heikentymisluokka parhaalla lasikorjauksella mitatun näöntarkkuuden perusteella:

1. näöntarkkuus alle 0.3
2. näöntarkkuus alle 0.1
3. näöntarkkuus alle 0.05
4. näöntarkkuus alle 0.02 (sormienluku 1 m)
5. ei valontajua

Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 22 §:n mukaan laillistettu lääkäri päättää potilaan lääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta. Valvira myöntää lain 5 §:n perusteella hakemuksesta oikeuden harjoittaa mm. optikon ammattia laillistettuna ammattihenkilönä. Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen (564/1994) 16 §:ssä todetaan, että laillistettu optikko ei saa itsenäisesti määrätä silmälaseja: 1) alle 8-vuotiaalle lapselle, 2) henkilölle, jolle on aikaisemmin suoritettu silmämunaan kohdistunut leikkaus, 3) henkilölle, jolla ilmeisesti on silmäsairaus; eikä 4) henkilölle, jonka näin tarkkuutta ei silmälaseilla saada normaaliksi.

Asiantuntijalausunnot

Asiassa lausunnon antaneet kaksi silmätautien alan asiantuntijaa totesivat lausunnoissaan, että silmälasien määritykseen tarvittava silmien tutkiminen poikkeaa yleensä aina niistä tutkimuksista, joita kroonisen silmäsairauden hoidon ja seurannan yhteydessä suoritetaan. Tutkimuksissa on kyllä yhteisiä osia, esimerkiksi näöntarkkuuden määritys, mutta myös merkittäviä eroavuuksia. Asiantuntijalausuntojen perusteella voidaan arvioida, että kroonisen silmäsairauden seurantakäynnin yhteydessä ei yleensä suoriteta sellaisia tutkimuksia, joiden perusteella silmälasimääräys voitaisiin antaa.

Asiantuntijalausuntojen mukaan taittoviat ovat silmän rakenteellisia ominaisuuksia eikä niitä pidetä sairauksina. Toinen asiantuntijoista katsoi, että vaikka heikkonäköisyys on otettu kansainväliseen tautiluokitukseen, se ei ole varsinaisesti sairaus vaan lääkinnällisestä kuntoutuksesta annetuissa säännöksissä tarkoitettu toimintavajavuus, jota voidaan korjata apuvälinein. Toisen asiantuntijan mukaan silmäsairaudesta on kyse siinä tapauksessa, että potilaan paras, so. laseilla korjattu näöntarkkuus ei ole normaali. STM:n Yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet -oppaassa määritellään näkövammaiseksi henkilö, jonka paremman silmän näöntarkkuus on parhaalla toteutettavissa olevalla lasikorjauksella heikompi kuin 0.3.

Asiantuntijat katsoivat, että silloin kun potilas on julkisen sektorin silmätautien erikoislääkärin hoidossa, lääkäri voisi oikeuttaa optikon tekemään lasimäärityksen kroonista silmäsairautta sairastavalle potilaalle huolimatta terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n laillistettua optikkoa koskevista rajoituksista.

Valvontaviranomaisten johtopäätökset

Valvontaviranomaiset katsovat, että silmälasien määräämisessä silmien taittovian korjaamiseksi ei ole yleensä kyse säädöksissä tarkoitetusta terveyden- tai sairaanhoidosta. Siten silmälasien määrääminen taittovian korjaamiseksi ei kuulu julkisen terveydenhuollon järjestämisvelvollisuuteen. Jos henkilö kärsii sellaisesta heikkonäköisyydestä, joka on määritelty sosiaali- ja terveysministeriön oppaassa ”Yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet”, lasien määrääminen kuuluu julkisen sektorin järjestettäväksi.

Ammattihenkilöasetuksen 16 §:n tarkoituksena on ollut varmistaa, ettei optikko määrää silmälaseja sellaisissa tilanteissa, joissa potilaalla saattaa olla silmälääkärin tutkimusta ja hoitoa edellyttävä silmäsairaus ja jonka hoidon aloittamista lasien määritys viivästyttäisi. Valvontaviranomaiset katsovat, että kun erikoislääkäri on tutkinut kroonista silmäsairautta sairastavan potilaan, hän voi ohjata potilaan optikolle silmälasien määritystä varten ja samalla antaa optikolle luvan lasien määrittämiseen tietyn ajan (esimerkiksi kuuden kuukauden) kuluessa silmälääkärin tutkimuksesta. Valvontaviranomaisten käsityksen mukaan tällöin ei ole kysymys terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen mukaisesta itsenäisestä lasien määräämisestä.

Päivitetty 17.1.2017

Jaa tämä sivu