Takaisin edelliselle sivulle

Punktioneulan työntäminen keuhkopussionteloon johti potilaan kuolemaan

Punktioneulan työntäminen keuhkopussionteloon johti potilaan kuolemaan

5.1.2014 14:43

Iäkkäälle potilaalle oli suoritettu S:n sairaalassa pleurapunktio (keuhkopussipistos), ja potilas oli kuollut kolmen tunnin kuluttua toimenpiteen suorittamisesta. Oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen mukaan kuolema oli johtunut punktiosta. Poliisilaitoksen kannanoton mukaan potilaan kuolemaan johtaneet toimenpiteet eivät olleet sen luontoisia, että olisi ollut syytä epäillä rikosta, ja poliisi lopetti tutkinnan. Poliisilaitos lähetti laatimansa asiakirjat tapahtuneesta Valviralle, joka otti selvitettäväkseen P:n saaman hoidon asianmukaisuuden arvioinnin.

Tapahtumat

Potilas P:ltä poistettiin T:n keskussairaalassa oikea rinta toukokuussa 2011 aggressiivisen (invasiivisen) rintasyövän takia, ja hän sai asiaankuuluvat solunsalpaajahoidot. Syöpä uusi kuitenkin jo kahdeksan kuukauden kuluttua helmikuussa 2012, jolloin keskussairaalassa suoritettiin uusintaleikkaus oikealle rintakehälle. Silloin keuhkoröntgenkuvassa todettiin oikeassa rintaontelossa nestettä ja keuhkon kasaan painumista. S:n sairaalassa P:lle tehtiin 23.2.2012 vatsan tietokonekuvaus kohonneen kreatiniiniarvon takia. Siinä todettiin molemminpuolinen hydronefroosi ja virtsankulun este rakon seudussa. Samalla epäiltiin syövän etäpesäkkeitä rintakehällä, kainalossa ja selkärangassa. P:lle asetettiin virtsakatetri, ja jatkohoidosta konsultoitiin kirurgian ja neurologian erikoislääkäreitä. Pään tietokonekuvaus suunniteltiin tehtäväksi, jos potilaan sekavuusoireet jatkuisivat. Kirurgian poliklinikalla 19.3.2012 todettiin kreatiniinin arvon normaalistuneen.

P:n puoliso heräsi yöllä 20.-21.3.2012 siihen, että 82-vuotiaan P:n hengitys oli rohisevaa eikä häntä saatu hereille. S:n sairaalassa P:llä ei todettu kliinisesti selviä neurologisia puolioireita, jotka olisivat voineet viitata aivoverenkiertohäiriöön tai aivokasvaimeen. Aamulla 21.3.2012 P vastaili asiallisesti, eikä hänellä ollut kipuja eikä hengenahdistusta. Pään TT-kuvauksessa ei näkynyt vuotoa, joten sekavuuden syyksi epäiltiin ohimennyttä aivoverenkiertohäiriötä (TIA). EKG oli normaali, mutta keuhkoröntgenkuvassa näkyi edelleen nestettä oikeassa rintaontelossa. Sydämen uuden sivuäänilöydöksen takia tehtiin sydämen kaikututkimus, jossa todettiin lievä aorttaläpän ahtauma. Kardiologi suositteli keuhkolääkärin konsultaatiota ja mahdollista pleurapunktiota, jotta selvitettäisiin, oliko rintaontelon nestekertymässä kyse syövän aiheuttamasta nesteen kertymisestä keuhko-onteloon.

Keuhkolääkäri suoritti 28.3.2012 klo 10 punktion, josta saatiin 300 ml kellertävää nestettä solututkimuksiin. Tunnin kuluttua potilaan verenpaine ja hapetusarvot laskivat, ja hän meni tajuttomaksi. Anestesialääkärin suorittamasta elvytyksestä ei ollut apua, ja potilas menehtyi klo 13.

Kuolemansyynselvitys

Oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa P:n kuolema luokiteltiin hoitotoimenpiteestä johtuneeksi. P:n oikeassa rintaontelossa todettiin runsaasti verihyytymiä ja veristä nestettä, joiden katsottiin olleen seurausta rintaonteloon ulottuneesta rintapistosta. Rintasyöpä oli levinnyt kauttaaltaan selkärangan nikamien luuytimeen niin, että verta muodostavaa solukkoa ei ollut jäljellä. Tämän katsottiin olleen lisäämässä verenvuototaipumusta, ja siten syövän katsottiin olleen vahvasti myötävaikuttamassa kuolemaan johtaneeseen verenvuotoon. Rintasyövän etäpesäkkeitä oli molemmissa keuhkoissa, kauttaaltaan oikealla rintaontelon seinämässä sekä välikarsinan imusolmukkeissa. Aivojen kovakalvossa oli etäpesäkkeitä ja lukinkalvon alaisessa tilassa oli pientä verenvuotoa. Näiden aivojen muutosten arvioitiin selittävän P:n aiempaa tajuttomuutta. Peruskuolemansyyksi merkittiin rintaontelopistosta aiheutunut verenvuoto rintaonteloon, ja kuolemaan myötävaikuttaneena tilana oli levinnyt rintarauhasen syöpä. Koska kyse oli hoitotoimenpiteeseen liittyneestä komplikaatiosta, oikeuslääkäri ehdotti asiasta pyydettäväksi Valviran lausuntoa.

Asian arviointi

Valvira pitää asianmukaisina T:n keskussairaalassa ja S:n sairaalassa P:lle keväällä 2012 suoritettuja tutkimuksia ja hoitoja. Valvira arvioi myös, että potilaan keuhkopussiin kertyneen nesteilyn syyn selvittämiseksi ja hoidon suunnittelemiseksi oli asianmukaista suorittaa pleurapunktio, jotta saatiin nesteen solu- ja muilla näytteillä selvitettyä nesteilyn syy. Lisäksi P:n tulehdusta mittaavan laboratoriokokeen arvo oli koholla (CRP 114 mg/l, normaaliarvo alle 10), joten oli syytä selvittää mahdollisen infektion laatua. Ennen punktiota oli kontrolloitu laboratoriokokeet, joiden arvot sallivat pistoksen suorittamisen.

Verenvuototaipumusta mittaavan INR:n arvo oli 1.0 eli normaali, samoin P-APTT:n arvo (30). Verihiutaleiden (trombosyyttien) määrä oli 421 (normaalialue 150-360). Vasta ruumiinavauksessa selvisi, että potilaan rintakehän sisäpuolella oli runsaasti herkästi verta vuotavaa syöpäkudosta ja se, että potilaan verta muodostavan kudoksen määrä nikamien luuytimissä oli huomattavasti vähentynyt niihin kertyneen syöpäkudoksen takia, mikä lisäsi verenvuototaipumusta. Valviran käsityksen mukaan pleurapunktion aikaan käytettävissä olleiden tietojen perusteella ei ollut syytä silloin epäillä näitä punktion vaaratekijöitä punktiota suunniteltaessa ja tehtäessä.

Ratkaisu

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ei ole voinut todeta, että P:n hoidossa S:n sairaalassa olisi tapahtunut virheellisyyksiä tai laiminlyöntejä. Rintasyöpää sairastavan P:n keuhkolöydöksen syyn selvittämistä ja hoidon suunnittelua varten oli asianmukaista suorittaa pleurapunktio. Syövän kudosmuutokset rintaontelon seinämässä ja etäpesäkkeiden sijainnista johtuva verenvuototaipumus eivät olleet ennakoitavissa, ja toimenpide johti valitettavasti verenvuotoon ja potilaan menehtymisen.

Valvira toteaa, että aggressiivinen rintasyöpä oli toteamisensa ja leikkauksen jälkeisten kahdeksan kuukauden aikana ehtinyt lähettää etäpesäkkeitä moniin eri elimiin. Näin ollen toisin toimienkaan ei olisi todennäköisesti voitu olennaisesti vaikuttaa P:n sairauden kulkuun ja lopputulokseen.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Nuori Lääkäri -lehdessä tammikuussa 2014.

Jaa tämä sivu