Takaisin edelliselle sivulle

Psykiatrisella pakkohoidolla ja sen aikana tehdyllä hampaiden poistolla oli perusteita

Psykiatrisella pakkohoidolla ja sen aikana tehdyllä hampaiden poistolla oli perusteita

3.3.2011 14:05

Potilaan poika lähetti eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun, jossa hän arvosteli 63 -vuotiaan äitinsä psykiatrista sairaalahoitoa. Kantelun mukaan potilaan pitkä tahdosta riippumaton hoito ja hänen itsemääräämisoikeutensa rajoitukset, erityisesti yhteydenpidon rajoitus kantelijaan nähden, olivat tapahtuneet ilman perusteita. Lisäksi kantelun mukaan potilaan hampaita oli poistettu täysin epäasianmukaisesti sairaalahoidon aikana. Oikeusasiamies pyysi asiassa Valviran lausuntoa.

Valvira pyysi psykiatrisesta sairaalasta ja kunnan hammashuollosta potilaan kaikki potilasasiakirjat sekä hoitoon osallistuneiden lääkäreiden ja hammaslääkäreiden selvitykset. Selvityksen saamisen aikana potilas oli edelleen psykiatrisessa sairaalahoidossa.

Tapahtumat

Potilasasiakirjojen mukaan potilas oli ollut viimeisten 20 vuoden aikana useita kertoja psykiatrisessa sairaalahoidossa ennen nyt kysymyksessä olevaa hoitojaksoa, joka oli alkanut puoli vuotta ennen potilaan pojan kantelua. Potilaan diagnoosi oli skitsofrenia. Hän oli käynyt epäsäännöllisesti kunnan mielenterveyskeskuksessa avohoidossa.

Potilas oli nyt tullut sairaalaan terveyskeskuslääkärin M1-tarkkailulähetteellä. Lähetteen mukaan potilaan naapurusto oli huolestunut, koska potilas oli liikkunut vähissä vaatteissa ulkona, ja koska hänen ulospäin näkyvä yleistilansa oli huono. Naapureiden aloitteesta sosiaalihuollosta oli käynyt henkilö potilaan luona, ja sosiaalihuolto oli pyytänyt terveyskeskusta tekemään kotikäynnin. Potilas oli kertonut terveyskeskuslääkärille harhaäänistään, mutta hän oli suhtautunut kaikkeen psykiatriseen hoitoon kielteisesti.

Psykiatrisen sairaalan päivystysvastaanotolla potilas käveli erittäin vaivalloisesti  ja hänen ihollaan oli vuotavia raapimajälkiä. Potilas kertoi kuulevansa häiritseviä ääniä, jotka pyrkivät saamaan selville ihmisten pankkitilinumeroita. Hän kertoi, että hänen asunnossaan oli käynyt varkaita, ja että joskus äänet olivat saattaneet kertoa näistä varkauksista. Potilas kuvasi fyysisiä vaivojaan hankaliksi, mutta hän ei ollut halukas puhumaan niistä. Hän ei omasta mielestään kuulunut psykiatriseen sairaalaan, eikä hän kokenut ääniä ongelmaksi. Hän kertoi lopettaneensa antipsykoottisen lääkehoitonsa, koska ei mielestään tarvinnut sitä. Päivystävä lääkäri totesi, että potilaalla oli vuotavia haavoja joka puolella kehoaan, ja potilaan alaraajat olivat hyvin turvonneet. Koko vasen sääri oli kuumottava ja täynnä haavoja. Potilas koki jalkansa tilan johtuvan myrkyttämisestä. Päivystävä lääkäri päätti ottaa potilaan mielenterveyslain mukaiseen tarkkailuun sairaalaan, mutta totesi, että potilaan fyysinen tila vaati päivystyksellistä somaattista tarkistusta, minkä vuoksi potilas lähetettiin sisätautipäivystykseen. Potilaalla ei todettu (kliininen tutkimus, ultraääni- ja laboratoriotutkimuksia) alaraajan laskimotukosta tai muuta akuuttia sisätautiosastohoitoa vaativaa sairautta, ja hän palasi seuraavana aamuna psykiatrisen sairaalan tarkkailuun.  Hänelle aloitettiin sisätautilääkärin määräämä antibioottihoito ja paikallishoito ihotulehduksiin.

Tarkkailuaikana potilas kerto voivansa omasta mielestään hyvin, eikä hän kokenut tarvitsevansa sairaalahoitoa. Hän kertoi, että hänen on pakko raapia itselleen haavoja, koska hän on täynnä ”ihmissuhteista johtuvaa haitallista valkoista ainetta”. Hän kertoi sopeutuneensa kuulemiinsa ääniin, mutta oli ahdistunut kotona tapahtuvista varkauksista. Tarkkailuajan seurannasta ja hoidosta vastaava lääkäri laati M2 -tarkkailulausunnon, jossa hän katsoi, että mielenterveyslain 8 §:n tarkoittamat edellytykset potilaan tahdosta riippumattomalle psykiatriseen sairaalaan ottamiselle olivat olemassa, koska potilas oli mielisairas ja mielisairautensa vuoksi hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen pahentaisi hänen mielisairauttaan, ja muut mielenterveyspalvelut eivät soveltuneet käytettäviksi ja olivat riittämättömiä.  

Ylilääkäri teki M3 -hoitoonmääräämispäätöksen, jossa hän määräsi potilaan mielenterveyslain 8 §:n ja 11 §:n perusteella tahdostaan riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon ja katsoi tarkkailulähetteen, tarkkailulausunnon ja sairaskertomuksen perusteella mielenterveyslain 8 §:n edellytysten täyttyvän tähän määräämiseen.

Potilasasiakirjamerkintöjen mukaan potilaan hoito oli tämän jälkeen jatkunut tahdosta riippumattomana hoitona kolme kuukautta. Tänä aikana potilas oli päivittäisten merkintöjen mukaan ollut edelleen psykoottinen, mutta hän oli ollut noin kahden kuukauden kuluttua hoidon alusta yhteistyöhaluinen ja mm. suostunut antipsykoottiseen lääkehoitoon jo tarkkailun aikana. Fyysinen tila oli parantunut. Lyhyet viikonloppukäynnit kotona olivat menneet hyvin.  Potilas oli sitten halunnut jatkaa hoitoa vapaaehtoisesti, vaikka hän oli ollut puheissaan edelleen ajoittain sekava.

Tahdosta riippumattoman hoidon aikana potilaan kanssa yhteisymmärryksessä hänen kanssaan tehtiin kotikäyntejä, ja hän ulkoili saatettuna päivittäin. Häntä ei eristetty eikä sidottu, eikä hänen yhteydenpitoaan omaisiinsa tai muihin ihmisiin rajoitettu. Lääkehoitoa oli jouduttu useaan otteeseen vaihtamaan lääkkeiden haittavaikutusten ja vain osittaisen tehon vuoksi. Potilaan taloudellisten asioiden hoitoa ja edunvalvoja-asiaa on pohdittu osastolla useita kertoja, ja hänelle on yhteisymmärryksessä hänen ja hänen tyttärensä kanssa laadittu lääkärinlausunto edunvalvojan määräämiseksi taloudellisia asioiden hoitoa varten. Potilaan ja tyttären antamien tietojen mukaan ilmeisesti potilaan kotoa ja pankkitililtä oli tosiaankin kadonnut rahaa. Potilas teki nyt asiasta rikosilmoituksen poliisille, mutta asian tutkinta oli edelleen kesken.

Mielenterveyshoitaja oli kirjannut potilaan vapaaehtoisen hoidon aikana: ”Kertoo käyneensä hammaslääkärillä viimeksi vuosia sitten, mutta rahaa yksityishammaslääkäriin ei ole enää ollut. Potilas kertoo joidenkin hampaidensa liikkuvan, ja varsinkin alahampaat huonossa kunnossa. Ei torju ajatusta, että osastolta pyrittäisiin saamaan hampaidensa huolto kunnan terveysaseman hammashuollosta aikaan. Arvelee, että proteesit olisivat hänelle tarpeen.” Toinen mielenterveyshoitaja on kirjannut: ”Potilaalla on edelleen huolena hampaidensa kunto. Kertoo rikkinäisten ja heiluvien hampaiden hiertävän ikeniä. Ajatuksenaan on monet kerrat ollut lähteä niitä hoitamaan, mutta ollut asian suhteen aloitekyvytön. Toisaalta potilaalla on pelko kuka tai kuinka hampaat hoidetaan. Totean potilaalle, ettei hampaiden hoitamattomuus myöskään paranna tilannetta. Potilas on samaa mieltä ja on halukas olemaan yhteistyössä sen suhteen, että hammashoitonsa saataisiin alulle.”  Lääkärin lähetti potilaan kotikunnan hammashoitolaan. Sairaalan potilasasiakirjoissa on tämän jälkeen merkintöjä potilaan käynneistä hammashoitolassa, mutta ei merkintöjä potilaan suhtautumisesta hammashoitoon.

Viimeisimpien potilasasiakirjamerkintöjen mukaan potilas oli kertonut kokevansa sekä fyysisen että psyykkisen vointinsa kohentuneen viimeisimpien lääkehoitomuutosten myötä. Hän oli tyytyväinen hoitoon, ja sanonut olevansa valmis vähitellen kotiutumaan. Potilalle on suunniteltu ns. kotihoitoloma, kotipalvelun käynnit kolmelle päivälle ja mielenterveystiimin käynnit kahdelle päivälle tuon loman ajalle. Uloskirjoitus on suunniteltu tapahtuvaksi sen mukaan, miten kotiloma sujuisi.

Potilasta koskevien hammashuollon potilasasiakirjojen mukaan hän oli käynyt hammashuollossa 12 kertaa. Alkututkimuksessa on todettu runsaasti heiluvia ja karieksen vaurioittamia hampaita, joita on sitten käynneillä poistettu. Potilaalle oli sitten valmistettu ja aseteltu osaproteesit. Viimeisessä merkinnässä 17.12.2007 on kirjattu, että potilas on hammashoitoon tyytyväinen.

Valviran saamat psykiatrisen sairaalan kahden osastonlääkärin, kahden osastonhoitajan ja kahden ylilääkärin sekä johtavan ylilääkärin perusteelliset selvitykset olivat yhdenmukaisia potilasasiakirjoista ilmenevien tietojen kanssa.

Selvityksissä todettiin, että potilaan tahdosta riippumaton hoito (kolme kuukautta) ja ylipäätään sairaalahoito (kuusi kuukautta) oli ollut varsin pitkä verrattuna hänen aiempiin sairaalahoitojaksoihinsa, mutta hoito oli ollut perusteltua potilaan huonon tilan, sopivan lääkehoidon löytämisen vaikeuksien ja somaattisten ongelmien vuoksi. Potilaan rahattomuus ja muut kotona pärjäämiseen liittyvät käytännön ongelmat olivat osaltaan hidastaneet kotiutusajankohtaa, ja viimeisen kuukauden ajan potilas oli itse aktiivisesti toivonut sairaalahoidon jatkamista.

Selvityksen antajat halusivat tuoda esille, että kantelun tehnyttä potilaan poikaa oli useaan otteeseen yhteisymmärryksessä potilaan kanssa pyydetty sekä puhelimitse että kirjeellä mukaan hoitoneuvotteluihin, mutta poika ei ollut tähän suostunut. Selvityksissä korostettiin, että potilaalle ei ole tehty minkäänlaisia vastentahtoisia somaattisia hoitotoimenpiteitä, ei myöskään hammashoitoa, vaan potilas halusi tähän hoitoon ja jatkoi sitä omasta halustaan ilman mitään painostusta. Tahdosta riippumattomankin hoidon aikana potilaan kanssa pyrittiin niin paljon yhteisymmärrykseen kuin mahdollista, eikä potilaan itsemääräämisoikeuteen kajottu esimerkiksi millään yhteydenpidon rajoittamisella. Potilaalla oli koko ajan ollut käytössään sekä oma matkapuhelin että osaston potilaspuhelin. Lisäksi hän oli aina halutessaan saanut soittaa myös osaston kanslian puhelimesta. Selvitysten mukaan se, että potilas ei hoidon aikana itse halunnut olla yhteydessä poikaansa vaan tyttäreensä, oli ollut potilaan oma valinta.

Valviran saamien kunnan terveyskeskuksen kolmen hammaslääkärin ja yhden hammashoitajan selvityksen mukaan potilaalla todettiin usean heiluvan ja särkevän hampaan vaativan poistoa. Hoidon suunnittelemiseksi potilaasta tutkittiin kokoleuan röntgenkuva, ja potilaan yleisterveyden tiedot tarkistettiin lähettävästä sairaalasta. Potilas kävi hammashoitolassa 12 kertaa, ja hoidon aikana häneltä poistettiin yhteensä 14 hammasta ja paikattiin kaksi hammasta. Potilaalle valmistettiin molempiin leukoihin osaproteesit poistettuja hampaita korvaamaan. Selvityksen mukaan potilaalle tehty hammashoito on ollut välttämätöntä hoitoa hänen yleisterveydentilansa ja purentansa kuntouttamisen kannalta.

Terveyskeskuksen johtajahammaslääkäri totesi Valviran pyytämässä lausunnossaan, että potilasasiakirjamerkintöjen ja selvityksen mukaan potilaan hammashoito (kiinnityskudoksiltaan huomattavasti heikentyneiden ja särkevien hampaiden poistot sekä purentaa kuntouttava proteettinen hoito irtoproteesein) toteutettiin hammaslääketieteellisesti asianmukaisella ja potilaan hoidon tarpeen edellyttämällä tavalla, ja että hoito on toteutettu yhteisymmärryksessä potilaan kanssa.

Asian arviointi

Valvira katsoi, että potilaan hoidossa psykiatrisessa sairaalassa ja terveyskeskuksen hammashuollossa on noudatettu potilaslakia ja mielenterveyslakia. Valvira totesi, että potilasasiakirjojen ja saatujen selvitysten perusteella potilas oli määrätty tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon, koska hän on ollut mielisairas (psykoottisista oireista kärsivä), ja koska hoitoon toimittamatta jättäminen olisi olennaisesti pahentanut hänen mielisairauttaan ja vakavasti vaarantanut myös hänen fyysistä terveyttään. Potilaan sairaudentila ja hänen oma käsityksensä sairaudentilastaan olivat tuolloin sellaiset, että vapaaehtoinen sairaalahoito tai avohoito eivät soveltuneet käytettäviksi. Potilasasiakirjojen ja saatujen selvitysten perusteella potilaan perusoikeuksia ei ole tahdosta riippumattoman hoidon aikana rajoitettu muutoin kuin rajoittamalla hänen liikkumisvapauksiaan. Potilaan oikeutta pitää yhteyttä sairaalan ulkopuolelle käyttämällä puhelinta, lähettämällä ja vastaanottamalla kirjeitä tai muita luottamuksellisia viestejä ja muita lähetyksiä sekä vastaanottamalla vieraita ei ole rajoitettu. Potilaan liikkumisvapauden rajoittamista oli lievennetty siten, että hän oli saanut ulkoiluluvan noin viikon kuluttua ja mahdollisuuden käydä ns. hoitolomilla sairaalan ulkopuolella noin kahden viikon kuluttua hoitoonmääräämispäätöksestä.
Valvira totesi edelleen, että hoidon jatkaminen tahdosta riippumattoman hoidon jälkeen vapaaehtoisena on ollut perusteltua, koska potilaan psykoottiset oireet ja yleistila vaativat sairaalahoitoa, ja koska hänen oma käsityksensä sairaudentilastaan oli muuttunut sellaiseksi, että hoitoa voitiin jatkaa yhteisymmärryksessä hänen kanssaan.  

Valvira katsoi, että potilaan vapaaehtoinen sairaalahoito oli toteutunut potilaslain ja mielenterveyslain mukaisesti. Hoito on tapahtunut yhteisymmärryksessä potilaan kanssa, eikä hänen perusoikeuksiaan ollut rajoitettu vapaaehtoisen hoidon aikana. Valvira toteaa, että potilaan sairaalahoidon kokonaiskestoa voidaan pitää suhteellisen pitkänä. Valvira kuitenkin katsoi, että potilasasiakirjoista ja selvityksistä ilmenevän potilaan sairauden ja hänen kokonaistilanteensa perusteella sairaalahoito on ollut lääketieteellisesti perusteltu.

Valvira katsoi, että potilaan fyysisten sairauksien tutkimuksissa ja hoidossa psykiatrisen sairaalahoidon aikana on noudatettu potilaslakia (3 § ja 6 §) ja mielenterveyslakia (22c §). Potilaalle on turvattu oikeus hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon tahdosta riippumattoman hoidon aikana, kun hänet on asianmukaisesti lähetetty tarkkailuajan alussa sisätautitutkimuksiin ja hoitoon, ja kun hänen ihotulehduksensa on hoidettu. Hänelle on myös turvattu oikeus hammashoitoon hänen vapaaehtoisen sairaalahoitonsa aikana.

Valvira toteaa potilasasiakirjojen ja saatujen selvitysten perusteella, että potilaan hampaiston kunto oli huono. Heiluvat ja reikiintyneet hampaat olivat aiheuttaneet potilaalle kipua. Potilaan tulehtuneiden jäännöshampaiden ja jäännösjuurien poisto on ollut tarpeellista myös potilaan yleisterveyden kannalta. Purentakyvyn palauttamiseksi potilaalle on valmistettu irrotettavat proteesit ylä- ja alaleukaan. Proteettinen hoito on toteutettu asianmukaisesti. Potilaan hammashoito on kokonaisuudessaan toteutettu yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Valvira katsoi, että terveyskeskuksen hammashoitolassa tehty tutkimus ja hoitosuunnitelma sekä hänelle annettu hoito on ollut kaikilta osiltaan aiheellista ja asianmukaista.

Valvira ei pyytänyt tässä asiassa lausuntoja pysyviltä asiantuntijoiltaan, vaan katsoi, että lausunto oikeusasiamiehelle voitiin antaa viraston omaan asiantuntemukseen nojautuen.

Johtopäätökset

Valvira ei voinut todeta, että potilaan hoidossa psykiatrisessa sairaalassa tai terveyskeskuksen hammashuollossa olisi tapahtunut virheellisyyksiä tai laiminlyöntejä. Valvira katsoi, että potilaan hoidossa on noudatettu mielenterveyslakia ja potilaslakia. Eduskunnan oikeusasiamies yhtyi päätöksessään näihin johtopäätöksiin.

 

Kirjoitus on julkaistu alunperin Nuori Lääkäri -lehdessä helmikuussa 2011.

Jaa tämä sivu