Takaisin edelliselle sivulle

Potilaiden vointia seurattava asianmukaisesti tehovalvonnan tai leikkauksen jälkeen

Potilaiden vointia seurattava asianmukaisesti tehovalvonnan tai leikkauksen jälkeen

28.5.2013 08:03

Valviran käsittelemien valvonta-asioiden yhteydessä on havaittu, että siinä vaiheessa, kun potilas siirtyy tehovalvonnasta tai heräämöstä vuodeosastolle, ilmenee joskus puutteita sekä potilaan seurannassa että seurannan tuloksiin reagoimisessa. Osasta yksiköitä puuttuu systemaattinen toimintamalli kriittisesti sairaan vuodeosastopotilaan arvioimiseksi. Osastolla pitää olla toimintakäytäntö, jonka mukaisesti potilaan tilan sitä edellyttäessä saadaan lääkäri viiveettä tutkimaan häntä silloinkin, kun ”oma” osastonlääkäri ja anestesialääkäri ovat leikkaamassa.

Seurannan puutteet voivat ilmetä myös niin, että hoitohenkilökunnan kanssa sovitaan potilaan seurannasta, mutta ei selkeästi sovita lääkärin seuraavasta käynnistä.

Joskus on saattanut käydä niin, että seurantaa toteutetaan asianmukaisesti, mutta poikkeaviakaan tuloksia tai löydöksiä ei ilmoiteta lääkärille riittävän ajoissa. Näin käy erityisesti, jos potilaan tila heikkenee ja muutokset ilmaantuvat vähitellen esimerkiksi leikkauksen jälkeen.

Toimintayksiköiden pitää varmistaa, että hoitohenkilökunta saa ongelmien ilmetessä viiveettä ja ”matalalla kynnyksellä” yhteyden lääkäriin tai tarvittaessa sairaalan ensihoitotiimiin, joka voi tulla tarkistamaan tilanteen.

Lisätietoja antaa:

Ylilääkäri Riitta Aejmelaeus

Puh: 0295 209431

riitta.aejmelaeus@valvira.fi

Jaa tämä sivu