Takaisin edelliselle sivulle

Optikon ja silmälääkärin välisestä työnjaosta ja potilaan informoinnista

Optikon ja silmälääkärin välisestä työnjaosta ja potilaan informoinnista

29.8.2013 10:19

Optikko on laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö. Hänellä, kuten muillakin terveydenhuollon ammattihenkilöillä, on lainsäädännön mukaan oikeus tutkia hankkimansa koulutuksen mukaisesti ja maassamme yleisesti hyväksyttyjä menettelytapoja noudattaen potilasta, tehdä havainnoistaan johtopäätöksiä ja aloittaa oman koulutuksensa mukaisia hoitotoimia.

Optikon tutkimus voi sisältää esimerkiksi oftalmoskopiatutkimuksen ja silmänpohjien kuvauksen silloin, kun hänellä on koulutus niiden tekemiseen. Optikolla on velvollisuus potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain mukaisesti kertoa potilaalle tekemistään havainnoista ja johtopäätöksistä. Hänellä on velvollisuus ohjata potilas lääkärin vastaanotolle silloin, kun hän toteaa tutkimuksissaan mahdollisiin sairauksiin tai lääketieteellisen tutkimuksen tarpeeseen viittaavia löydöksiä tai oireita. Optikolla ei kuitenkaan ole oikeutta tehdä lääketieteellisiä diagnooseja, sulkea pois diagnooseja tai arvioida niiden perusteella tarvittavaa hoitoa.

Optikko on erityisesti näönhuollon asiantuntija. Sen sijaan hänen silmien terveyteen ja sairauksiin liittyvä osaamisensa on varsin rajallista lääkäriin verrattuna. Valviran näkemyksen mukaan optikko ei saa myöskään palveluja markkinoidessaan antaa potilaille sellaista käsitystä, että hän voisi diagnosoida tai sulkea pois sairauksia. Potilasturvallisuus vaarantuu, jos potilaalle syntyy virheellinen käsitys ja turvallisuuden tunne siitä, että optikon tutkimuksella pystyttäisiin havaitsemaan kaikki silmäsairauden löydökset, joita silmälääkäri voi potilasta tutkiessaan havaita. Potilasta on aina informoitava tutkimusten rajallisuudesta ja myös tutkimusten teknisistä rajoituksista, kuten esimerkiksi siitä, mitä silmänpohjakuvauksessa jää näkymän ulkopuolelle.

Ammattiryhmien välinen yhteistyö välttämätöntä

Terveydenhuollon ammattihenkilöiden koulutusohjelmien sisällöt muuttuvat jatkuvasti, samoin käytännön työnjako esimerkiksi lääkäreiden ja hoitajien välillä on viime vuosina kehittynyt ja muuttunut merkittävällä tavalla. Väestö elää yhä vanhemmaksi, ja ikääntymiseen liittyviä sairauksia potevien määrä kasvaa, vaikka monien sairauksien ilmeneminen onkin siirtynyt aiempaa vanhempiin ikäluokkiin.

Terveydenhuollossa onkin syytä kehittää uusia menetelmiä, toimintakäytäntöjä ja yhteistyön muotoja sairauksien ennaltaehkäisyn ja varhaisen toteamisen tueksi. Hoitotoimenpiteitä, esimerkiksi silmäleikkauksia, läpikäyneiden ihmisten määrä kasvaa jatkuvasti, ja hoidon jälkiseurannan toteuttaminen tehokkaalla tavalla edellyttää uusien toimintatapojen ja ammattihenkilöiden yhteistyön kehittämistä. Kaikki tämä edellyttää eri ammattiryhmien välistä rakentavaa yhteistyötä. Valviran näkemyksen mukaan myös esimerkiksi silmälääkärien ja optikkojen tulisi yhdessä kehittää palveluita ja etsiä väestön ja potilaita parhaalla mahdollisella tavalla palvelevia ratkaisuja ja toimintamalleja.

Työnjaosta terveydenhuollon ammattihenkilöiden kesken yleisesti

Ammattihenkilölaissa (laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä, 559/1994) ei ole lääkäreiden ja hammaslääkäreiden yleisellä tasolla määriteltyjä erityisiä oikeuksia lukuun ottamatta määritelty tarkemmin eri ammattihenkilöiden tehtäviä. Lähtökohtana on, että eri ammattiryhmät toimivat koulutuksensa mukaisissa tehtävissä.

Terveydenhuollon ammattihenkilöiden tehtävät uudistuvat osana terveydenhuollon palvelujärjestelmän yleistä kehittämistä, ja myös koulutusten sisältö uudistuu. Työnjako lääkäreiden ja muiden ammattihenkilöiden välillä edellyttää, että asianomaisella henkilöllä on tehtävien suorittamiseen riittävä koulutus, kokemus ja ammattitaito. Kaikki terveydenhuollon ammattihenkilöt tekevät työtä oman koulutuksensa ja ammattitaitonsa mukaisella ammattivastuulla.

Ammattihenkilölaki ei estä tarkoituksenmukaista työnjakoa, vaan ammatillisesti perusteltu terveydenhuollon ammattihenkilöiden yhteistyö ja eri ammattiryhmien osaamisen tarkoituksenmukainen käyttö on mainittu keinona, jolla lain tarkoituksena olevaa potilasturvallisuuden ja terveydenhuollon palvelujen laadun edistämistä varmistetaan. Terveydenhuollon ammattihenkilön on lain mukaan sovellettava ammattitoiminnassaan yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti, jota hänen on pyrittävä jatkuvasti täydentämään.

Ammattihenkilölakiin on lisätty 1.7.2010 voimaan tullut oireenmukaista hoitoa koskeva 23 a §. Sen mukaan laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö voi koulutuksensa, kokemuksensa ja tehtäväkuvansa mukaisesti aloittaa hoidon potilaan oireiden ja käytettävissä olevien tietojen sekä tekemänsä hoidon tarpeen arvioinnin perusteella. Pykälä koskee siis laillistettuja terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Sen yksityiskohtaisten perustelujen (HE 283/2009) mukaan laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö voi aloittaa potilaan hoidon silloin, kun hoito on tarpeen potilaan oireiden, käytettävissä olevien tietojen ja hoidon tarpeen arvioinnin perusteella. Perusteluissa on todettu, että hoidon aloittamisen tulisi tapahtua laillistetun terveydenhuollon ammattihenkilön tehtäväalueen, koulutuksen ja kokemuksen perusteella. Laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö vastaa niistä toimista, joihin hän on ryhtynyt.

Lääkärille kuuluvat tehtävät

Laillistettu lääkäri päättää ammattihenkilölain 22 §:n 1 momentin mukaan potilaan lääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta. Muilla kuin lääkäreillä ei siten ole oikeutta tehdä lääketieteellisiä diagnooseja ja määritellä niiden perusteella valittavaa hoitoa. Diagnoosien tekeminen sisältää myös diagnoosien pois sulkemisen. Tämä lain 22 §:n sisältämä lääkärien ja muiden terveydenhuollon ammattihenkilöiden oikeuksien rajapintoja koskeva säännös on otettava huomioon myös sovellettaessa edellä mainittua lain 23 a §:ää.

Lääkkeiden määräämisestä, lääkärin ja optikon oikeudet

Laillistetulla lääkärillä on ammattihenkilölain 22 §:n mukaan oikeus määrätä apteekista lääkkeitä lääkinnällistä tai lääketieteellistä tarkoitusta varten, noudattaen, mitä siitä erikseen säädetään tai määrätään. Lääkkeiden määräämisestä säädetään tarkemmin sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella (1088/2010).

Optikolla on ammattihenkilölain 23 d §:nperusteella oikeus määrätä apteekista vastaanottotoiminnassaan tarvitsemiaan lääkkeitä. Säännöksen tarkoituksena on lain yksityiskohtaisten perustelujen mukaan mahdollistaa tarpeenmukaisten pintapuudutteiden sekä oftalmoskopiatutkimuksessa tarvittavien lyhytvaikutteisten mydriaattien (mustuaista laajentavien lääkkeiden) saanti.

Optikon lääkkeenmääräämisoikeuden edellyttämästä lisäkoulutuksesta säädetään lääkkeen määräämisen edellyttämästä koulutuksesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (1089/2010). Lääkkeistä, joita optikko voi määrätä, säädetään tarkemmin lääkkeen määräämisestä annetussa sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa (1088/2010). Sen mukaan optikko saa määrätä pro auctore -lääkemääräyksellä apteekista vastaanottotoiminnassa tarvitsemiaan asetuksen liitteessä mainittuja lääkkeitä (oksibuprokaiinihydrokloridia silmän etupinnan puudutukseen ja lyhytvaikutteisia mydriaatteja mustuaisen laajentamiseen). Optikolla ei ole oikeutta määrätä lääkkeitä potilaille.

Optikon toimintaa tarkentavat säännökset

Optikon ammatin harjoittamisesta on annettu eräitä tarkempia säännöksiä terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen (ammattihenkilöasetus, 564/1994) 16 §:ssä. Sen mukaan laillistettu optikko ei saa itsenäisesti määrätä silmälaseja:

1) alle kahdeksanvuotiaalle lapselle,
2) henkilölle, jolle on aikaisemmin suoritettu silmämunaan kohdistunut leikkaus,
3) henkilölle, jolla ilmeisesti on silmäsairaus; eikä
4) henkilölle, jonka näön tarkkuutta ei silmälaseilla saada normaaliksi.

Piilolaseja saa edellä todetuin rajoituksin määrätä ja sovittaa laillistettu optikko, joka on suorittanut tällaisen pätevyyden edellyttämän lisäkoulutuksen. Laillistetun optikon pitää lisäksi varmistua siitä, ettei piilolasien käyttämiselle ole estettä. Piilolaseista säädettyä sovelletaan myös muihin silmälaseihin rinnastettaviin optisiin välineisiin, jotka on tarkoitettu heikkonäköisille näkökyvyn parantamiseksi.

Valviran ja aluehallintovirastojen edeltäjät Terveydenhuollon oikeusturvakeskus ja lääninhallitukset ovat todenneet yhteisenä kannanottonaan vuonna 2007 katsovansa, että kun silmätautien erikoislääkäri on tutkinut silmäsairautta sairastavan potilaan, hän voi ohjata potilaan optikolle silmälasien määritystä varten ja antaa samalla optikolle luvan lasien määrittämiseen määritellyn ajan (esim. 6 kk) kuluessa silmälääkärin tutkimuksesta. Valvontaviranomaisten käsityksen mukaan tällöin ei ole kyse ammattihenkilöasetuksen 16 §:ssä tarkoitetusta itsenäisestä lasien määräämisestä.

Lisätietoja asiasta antavat:

Lääkintöneuvos Markus Henriksson, markus.henriksson(a)valvira.fi
Johtaja Tarja Holi, tarja.holi(a)valvira.fi

Voit lukea saman kannanoton myös ruotsiksi (på svenska).

 

Jaa tämä sivu