Takaisin edelliselle sivulle

Omavalvonta – halpa keino parantaa tuloksia ja tyytyväisyyttä

Omavalvonta – halpa keino parantaa tuloksia ja tyytyväisyyttä

Tarja Holi 20.8.2015 / päivitetty 20.8.2015 13:05

Omavalvonnan ensisijaisuus on kehittämisen kohteena sekä Suomessa että kansainvälisesti. Tavoitteena on, että sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä toteutetaan suunnitelmallista omavalvontaa, jonka avulla ehkäistään epäasianmukainen menettely, havaitaan epäkohdat ja puututaan niihin viivytyksettä, ja näin varmistetaan toiminnan laatu ja potilasturvallisuus sekä palveluntuottajan itse omalle toiminnalleen asettamien vaatimusten täyttyminen. Työnantaja on ensisijainen toimintayksikön toimintaa ja työntekijöitä valvova taho, ja ainoa, jolla on mahdollisuus ohjeistaa, seurata ja arvioida järjestämisvastuullaan olevaa toimintaa reaaliaikaisesti sekä puuttua viivytyksettä havaittuihin epäkohtiin. Omavalvonta lisää potilas- ja asiakasturvallisuutta, auttaa kohdistamaan organisaation voimavaroja riskien kannalta oleellisimpiin asioihin ja toimenpiteisiin sekä lisää suunnitelmallisuutta ja tietoisuutta oman toiminnan laadusta.

Mahdolliset epäkohdat tulisi kyetä ehkäisemään ja korjaamaan mahdollisimman lähellä palvelujen tuottamista. Näin voidaan myös vähentää valvontaviranomaisten tarvetta puuttua jälkikäteisen valvonnan tai velvoitteiden keinoin palvelujen tuottajan toimintaan, ja välttää valvontaprosessin toimintayksikölle aiheuttamaa lisätyötä ja kustannuksia. Toimiva omavalvonta säästää sekä toimintayksikön että valvontaviranomaisten resursseja ja turvaa jälkikäteistä valvontaa varmemmin asiakas- ja potilasturvallisuuden toteutumista. Suunnitelmallinen omavalvonta on oivallinen keino parantaa palvelujen tuloksellisuutta ja potilas-/asiakastyytyväisyyttä ilman lisäkustannuksia.

Aiempaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiesitykseen sisältyi säännös tuottamisvastuussa olevien kuntayhtymien velvollisuudesta laatia omavalvontaohjelmat. Myös uutta järjestämislakia valmisteltaessa olisi tärkeä ottaa mukaan omavalvonnan tehostamiseen tähtäävät säännökset. Palvelujen järjestämisvastuussa oleville organisaatioille tulisi asettaa myös selkeät palveluja tuottavien tahojen ohjaamista, palvelujen seurantaa ja arviointia, omavalvontaa sekä kehittämistä koskevat velvoitteet. Tämä tukisi myös hallitusohjelman palvelujen asiakaslähtöisyyden tavoitteita.

Tietotarpeet ja tietojen liikkuvuus

Hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi viranomaistiedon liikkuvuus, hyödyntäminen ja yhteiskäyttö. Omavalvonnassa tarvitaan valtakunnallista vertailutietoa toiminnan kehittämiseksi, mutta toisaalta omavalvonnan kautta myös saadaan valtakunnallista tietoa eri toimijoista. Tätä voitaisiinkin hyödyntää palvelujen ohjauksessa, omavalvonnassa ja viranomaisvalvonnassa käytettävien indikaattorien kehitystyössä. Omavalvonnassa käytettävät tiedot tulisi mahdollisimman pitkälle saada suoraan toimintayksikössä käytössä olevista tietojärjestelmistä ilman erillisiä tiedonkeruita.

– Ja kun jotain ikävää tapahtuu, syyllistetään helposti syyttömiä, ja valjastetaan asian selvittämiseen samanaikaisesti lukuisia eri viranomaisia, joiden rajallisia voimavaroja voisi olla viisaampaa käyttää vaikuttavammalla tavalla. Auttaisiko, jos hiukan elvytettäisiin sen vanhan maalaisjärjen käyttöä, ennen kuin heitetään bensaa liekkeihin?

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen onnistumisen yhtenä keskeisenä edellytyksenä on luoda yhteinen sosiaali- ja terveydenhuollon tietopohja, joka mahdollistaa ajantasaisen tietotuotannon ja tietojen yhteiskäytön. Tietojen tulisi siirtyä palveluntuottajien tai järjestäjien tietojärjestelmistä valtakunnalliseen, esimerkiksi THL:n ylläpitämään, tietopalveluun. Tiedot mahdollistaisivat kansallisen palvelujärjestelmän ohjauksen, eri palveluntuottajien vertailun ja tukisivat sekä palveluntuottajien ja järjestämisvastuussa olevien organisaatioiden omaa laatutyötä ja omavalvontaa että asiakkaiden palveluvalintaa. Tietojen tulisi olla laajasti eri tahojen käytettävissä, jolloin ne myös mahdollistaisivat kansallisen tutkimus- ja kehittämistyön.

Palvelurakenne

Selkeät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisen rakenteelliset ratkaisut tukevat palvelujen toteutumisen seurantaa, läpinäkyvyyttä ja asiakaslähtöisyyttä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmistelussa olisikin tärkeä tavoite muodostaa riittävän vahvat ja selkeät palvelujen järjestämisestä vastaavat organisaatiot. Selkeä rakenteen ja vastuiden määräytyminen helpottaisi myös tiedonkeruuta ja sen hyödyntämistä, kansallista palvelujärjestelmän ohjausta, organisaatioiden vertaisarviointia (osana omavalvontaa) sekä myös valvontaviranomaisten työtä.

Muistutusmenettely osana omavalvontaa

Asiakkaiden ja potilaiden tekemien kanteluiden, ”valitusten” ja palautteiden käsittelyn sujuvoittamiseksi ja nopeuttamiseksi tulisi muuttaa nykyistä menettelyä siten, että tyytymättömyyden ilmaisut käsiteltäisiin aina ensisijaisesti siinä toimintayksikössä, jossa palvelu on annettu. Valvontaviranomaisen jälkivalvonta olisi vasta toissijaista. Tämä tukisi myös tavoitteena olevaa omavalvonnan ensisijaisuuden korostamista. Käsittely toimintayksikössä vähentäisi viiveitä, kun selvittely tapahtuu siellä, missä asiaan osalliset henkilöt ja tarvittavat tiedot ovat. Asian selvittäminen voi tällöin tapahtua nopeasti ja välittömästi tarpeelliseksi arvioidussa laajuudessa ja niin, että myös potilaalla/asiakkaalla on niin halutessaan mahdollisuus osallistua asian selvittämiseen. Silloin, kun asiassa havaitaan virheellistä tai korjaamista edellyttävää menettelyä, asia on myös korjattavissa viiveettä, joskus jopa saman palvelutapahtuman kuluessa. Muutos ei myöskään lisäisi toimintayksiköiden työmäärää, sillä nykyisessä tilanteessa toimintayksiköt joutuvat kanteluiden johdosta laatimaan valvontaviranomaisille jälkikäteen kirjallisia selvityksiä ja lausuntoja. Muutos siis päinvastoin joustavoittaisi käsittelyä myös toimintayksiköiden näkökulmasta ja mahdollistaisi tietyin edellytyksin esimerkiksi suullisen selvittämisen.

Vuoden 2015 alussa voimaan tulleet sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain sekä potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain muutokset, joiden perusteella valvontaviranomaisilla on harkintansa mukaan mahdollisuus siirtää niille tehty kantelu asianomaiseen sosiaali- tai terveydenhuollon toimintayksikköön muistutuksena käsiteltäväksi, ovat oikeasuuntaisia, mutta eivät riittäviä. Uudistuksissa olisi syytä edetä rohkeammin.

Kulttuurin muutokseen

Potilas- ja asiakasturvallisuuden kannalta on hyvin tärkeää, että työpaikan ilmapiiri sallii ja kannustaa arvioimaan omaa toimintaa sekä puuttumaan ja tuomaan esille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa havaitut epäkohdat ja riskit.

Avoimeen toimintakulttuuriin kuuluu sen tunnustaminen, että kaikenlaisessa inhimillisessä toiminnassa tehdään virheitä. Tärkeää onkin luoda turvallinen ilmapiiri, jotta havaitut epäkohdat sekä virheeseen johtaneet tekijät uskalletaan tuoda esille, käsitellä ne yhdessä ja selvittää syyt.

Tarvitsemme myös muunlaista kulttuurin muutosta; valvontaa huudetaan helposti avuksi kaikkeen. Kun jossain tapahtuu jotain ikävää, epäillään sen johtuvan valvonnan pettämisestä. Kaikkia virheitä, vahinkoja ja rikoksia ei voida estää parhaimmallakaan omavalvonnalla tai viranomaisvalvonnalla. – Ja kun jotain ikävää tapahtuu, syyllistetään helposti syyttömiä, ja valjastetaan asian selvittämiseen samanaikaisesti lukuisia eri viranomaisia, joiden rajallisia voimavaroja voisi olla viisaampaa käyttää vaikuttavammalla tavalla. Auttaisiko, jos hiukan elvytettäisiin sen vanhan maalaisjärjen käyttöä, ennen kuin heitetään bensaa liekkeihin?

 

Tarja Holi

johtaja
Jaa tämä sivu


Kommentit (0)

Lisää kommentti
Ei kommentteja vielä. Ole ensimmäinen.