Takaisin edelliselle sivulle

Ohjeet tupakointikiellon hakemiseen asunnon sisäosiin on julkaistu

Ohjeet tupakointikiellon hakemiseen asunnon sisäosiin on julkaistu

11.4.2017 09:00 / Uutinen

Taloyhtiöt voivat hakea kunnan viranomaiselta tupakointikieltoa sekä huoneistojen käytössä oleville parvekkeille ja pihoille että asuinhuoneiston asuintiloihin. Isännöintiliitto, Kiinteistöliitto, Kuntaliitto, Helsingin kaupunki ja Valvira ovat julkaisseet tupakointikieltohakemuksen tekemistä ja käsittelyä varten laajennetut ohjeet, joissa otetaan huomioon asunnon sisäosiin haettavan tupakointikiellon erityispiirteet.

Kieltämisen kynnys parveketupakointikieltoa korkeammalla

Tupakkalain mukainen tupakointikielto voidaan määrätä asuinhuoneiston asuintilaan vain, jos savun kulkeutumista ei ole mahdollista kohtuudella ehkäistä rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella. Tupakointikiellon edellytyksenä on lisäksi, että asuintilan haltijalle on annettu mahdollisuus ehkäistä savun kulkeutuminen omilla toimillaan. Tupakointikielto asuintilan sisäosaan tulee helpoiten kyseeseen konkreettisissa savuhaittatapauksissa.

- Tupakointikieltoa haettaessa taloyhtiön tulee esittää lähtökohtaisesti kirjallinen selvitys siitä, että tupakointikiellon määräämisen edellytykset täyttyvät, johtava ympäristötarkastaja Päivi Vepsäläinen Helsingin ympäristökeskuksesta muistuttaa.

Kiellon hakuun poikkeuksellisesti ja huolellisesti valmistautuen

Asuinhuoneiston asuintilan sisäosan tupakointikiellon hakemiseen kannattaa taloyhtiöissä turvautua vain poikkeuksellisesti. Taloyhtiössä kannattaa aina ensi vaiheessa selvittää, voidaanko savun kulkeutumista estää suorittamalla esimerkiksi tavanomaisia yhtiön kunnossapitovastuulle kuuluvia ilmanvaihdon huolto- ja säätötoimia.

Tupakointikiellon hakeminen asuinhuoneiston sisäosaan edellyttää taloyhtiöltä mm. sellaisen teknisen selvityksen esittämistä, joka tukee taloyhtiön kantaa siitä, että savun kulkeutumista ei voida rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella kohtuutoimin ja -kustannuksin ehkäistä. Tarvittavien korjaus- ja muutostoimien kohtuullisuuden tai kohtuuttomuuden ratkaisee viranomainen. Samoin on esitettävä selvitys siitä, että asuintilan haltijalle on varattu mahdollisuus ehkäistä savun kulkeutuminen omilla toimillaan. Lisäksi tulee muistaa, että velvollisuus kuulla tilan haltijoita ennen hakemuksen tekemistä koskee myös kiellon hakemista asuinhuoneen sisätilaan.

- Huolellisesti suoritetut esitoimet ja hyvin valmisteltu hakemus jouhevoittavat viranomaisen työtä merkittävästi ja takaavat viranomaiskäsittelyn kustannusten pysymisen kohtuullisina, toteaa päälakimies Jenni Hupli Kiinteistöliitosta.

Vuokrataloyhtiöitä koskeva ohjeistus vielä ennen kesää 2017

Tupakointikieltoa voidaan hakea erilaisissa asumisyhteisöissä. Julkaistua ohjeistusta laajennetaan vielä kerran ennen kesää 2017 niin, että myös vuokrataloyhtiöt saavat menettelytapaohjeet hakemusten tekemistä varten.

Lue lisää

Ohjeet:

Ohje tupakointikiellon hakemiseen taloyhtiölle (osa A) (pdf)

Ohje viranomaiselle tupakointikieltohakemuksen käsittelystä ja siihen liittyvästä valvonnasta (osa B) (pdf)

Liitteet:

Huoneiston haltijan tupakkalain mukainen kuulemislomake (pdf)

Kuulemislomakkeen täyttöesimerkki (asuintilan sisäosan tupakointikielto) (pdf)

Tupakointikieltohakemuslomake (pdf)

Lisätietoja:

Tommi Leppänen, lakiasiantuntija, Isännöintiliitto
puh. 050 522 4544,
tommi.leppanen(at)isannointiliitto.fi

Jenni Hupli, päälakimies, Kiinteistöliitto
puh. 040 865 8097
jenni.hupli(at)kiinteistoliitto.fi

Tarja Hartikainen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto
puh. 050 3738499
tarja.hartikainen(at)kuntaliitto.fi

Reetta Honkanen, ylitarkastaja, Valvira
puh. 0295 209 630
reetta.honkanen(at)valvira.fi

Jaa tämä sivu