Takaisin edelliselle sivulle

Lannepisto antikoagulanttihoitoa saavalle potilaalle mahdollisen Alzheimerin taudin diagnostisoimiseksi aiheutti vakavan komplikaation

Lannepisto antikoagulanttihoitoa saavalle potilaalle mahdollisen Alzheimerin taudin diagnostisoimiseksi aiheutti vakavan komplikaation

22.3.2011 10:00

Ratkaistu 18.3.2011

75-vuotias mies, joka itse tunsi muistinsa heikentyneen, hakeutui terveyskeskuksessa toimivan neurologian erikoislääkärin vastaanotolle muistitutkimuksia varten. Hänelle oli tehty vuosien varrella muistitestejä aikaisemminkin, mutta niiden tulokset eivät selkeästi olleet viitanneet muistihäiriöön.

Neurologian erikoislääkäri ehdotti potilaalle selkäydinnestenäytteen ottamista ja siitä merkkiaineiden (amyloidi- ja tau-proteiini) tutkimista mahdollisen Alzheimerin taudin osoittamiseksi. Potilaalla oli sairastamansa ajoittaisen eteisvärinän vuoksi veren hyytymistaipumusta vähentävä Marevan-lääkitys. Neurologi huomioi ko. lääkityksen ja tarkisti viimeksi mitatun INR-arvon, joka oli 2,5. Hän piti sitä sopivana arvona näytteenottoa ajatellen, vaikka mukana ollut omainen huomautti, että vastaanottopäivän arvo ei ollut vielä valmistunut.

Neurologi pyysi hoitajaa tuomaan vuodeosastolta selkäydinnesteen ottamiseksi tarkoitettuja neuloja sekä muut tarvittavat välineet. Koska oikeita lannepistoneuloja ei löytynyt, hoitaja toi laskimokanyylejä. Neurologi totesi välineet vääriksi, mutta päätti siitä huolimatta yrittää näytteenottoa. Hän pisti kahdesta lannenikamavälistä selvityksensä mukaan ns. koepistot ja sai näkyviin kirkasta selkäydinnestettä. Kun löydettiin oikeita lannepistoneuloja, neurologi pisti uudelleen kahdesti, mutta molemmilla kerroilla potilas liikahti neurologin kertoman mukaan, ja selkäydinnesteeseen tuli verta. Koska potilas valitti kipua ja jalkojen puutumista ja koska kelvollista näytettä ei saatu, neurologi sopi potilaan kanssa, että varataan näytteenottoa varten uusi aika. Potilas sai poistua vastaanotolta.

Noin puoli tuntia vastaanotolta lähdön jälkeen potilaalle tuli kova kipu reisiin, ja jalat eivät enää kannattaneet, mistä syystä hänet toimitettiin keskussairaalaan. Magneettikuvauksessa todettiin verta selkäydinkanavassa, ja potilas lähetettiin leikkausta varten yliopistolliseen sairaalaan. Seuraavan vuorokauden puolella tehdyssä leikkauksessa poistettiin selkäydinkanavasta verihyytymää ja juoksevaa verta. Leikkauksen jälkeen jalkojen toiminta ei palautunut. Potilas siirrettiin omaan keskussairaalaan ja sieltä runsaan kahden kuukauden kuluttua terveyskeskuksen sairaalaan kuntoutusta varten.

Lannepiston tehnyt neurologi katsoi, että suunniteltu merkkiainetutkimus selkäydinnesteestä oli tarpeellinen mahdollisen varhaisen Alzheimerin taudin diagnostisoimiseksi, lääkehoidon aloittamiseksi ja mm. ajoterveyden ennusteen arvioimiseksi. Hän piti komplikaation vaaraa vähäisenä, koska INR-arvo oli hoitoalueella. Hän nimitti hoitajan tuomilla laskimokanyyleillä tehtyjä pistoja koepistoiksi. Neurologi ei omaisen antaman tiedon mukaan kertonut potilaalle mitään toimenpiteen mahdollisista komplikaatioista. Potilasasiakirjoihinkaan hän ei tehnyt mitään merkintää tietojen antamisesta potilaalle, toimenpiteen perusteluista, kuvausta toimenpiteen kulusta eikä muuta selvitystä käytetyistä välineistä kuin ”väärät välineet”. Selvityksessään Valviralle neurologi ei myöskään maininnut potilaan informoimisesta. Selvityksessään hän oli sitä mieltä, että koepistot olisi pitänyt jättää tekemättä ja että lannepiston teko olisi pitänyt siirtää ja ensin vähentää Marevan-lääkitystä.

Valviran neurologian alan pysyvä asiantuntija oli sitä mieltä, että selkäydinnesteen merkkiainetutkimukset (amyloidi- ja tau-proteiini) eivät olleet potilaalle tarpeellisia, koska hänellä ei ollut objektiivisesti todettu amnestista oireyhtymää. Asiantuntija totesi myös, että lannepistoa ei tule yleensä tehdä antikoagulanttihoitoa saavalle potilaalle muutoin kuin vitaali-indikaatioilla, käytännössä vain, jos epäillään bakteerin aiheuttamaa aivokalvotulehdusta.

Asiantuntija totesi myös, että lannepiston saa tehdä vain tarkoitukseen sopivalla neulalla ja että koepistot eivät kuulu koskaan toimenpiteeseen.

Lisäksi asiantuntija oli sitä mieltä, että antikoagulanttihoitoa saavalle potilaalle olisi tullut järjestää heti toimenpiteen jälkeen seuranta terveyskeskuksessa, koska neurologin piti osata päätellä ilmenneestä verenvuodosta , että toimenpidettä ei suoritettu atraumaattisesti.

Edelleen asiantuntija piti vakavana puutteena sitä, että potilasta ei informoitu toimenpiteen komplikaatioista ennen sen suorittamista, vaikka kyseessä oli suuren riskin potilas. Asiantuntija totesi myös potilasasiakirjamerkinnät toimenpiteen ja komplikaatioista informoinnin osalta puutteellisiksi.

Asiantuntija oli myös sitä mieltä, että kokeneen hoitajankin olisi pitänyt tietää, millaisia välineitä lannepiston suorittamiseen tarvitaan.

Valvira yhtyi kaikilta osin asiantuntijansa mielipiteeseen neurologian erikoislääkärin antaman hoidon arvioinnissa ja antoi neurologille huomautuksen hänen vastaisen toimintansa varalle.

Valvira totesi myös asiantuntijansa mielipiteeseen yhtyen, että potilaalle syntyi lannepistojen seurauksena verenvuoto selkäydinkanavaan, ja sen seurauksena hänen alaraajansa halvaantuivat. Verenvuotoa ei erittäin todennäköisesti olisi syntynyt, jos lannepistoja ei olisi tehty.

Valvira kehotti terveyskeskuksen johtavaa lääkäriä huolehtimaan siitä, että myös hoitajille annetaan opastusta lannepistossa tarvittavista välineistä.

Jaa tämä sivu