Takaisin edelliselle sivulle

Ikäihmisten kotiin annettavien palvelujen asiakasareena Oulussa 21.5.2018

Ikäihmisten kotiin annettavien palvelujen asiakasareena Oulussa 21.5.2018

18.4.2018 09:50 / Uutinen

Valvira ja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto järjestävät ikäihmisten kotiin annettavien palvelujen alueellisen tilaisuuden, ns. asiakasareenan Oulussa 21.5.2018. Asiakasareenassa valvontaviranomaiset keskustelevat Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueiden kotipalvelujen asiakkaiden, heidän omaistensa ja läheistensä kanssa kotiin annettavien palvelujen laadusta, sisällöstä ja toteuttamisesta. Myös omaishoitajat ja järjestöjen edustajat ovat tervetulleita asiakasareenaan.

Ikäihmisten kotiin annettavien palvelujen asiakkaat pääsevät vaikuttamaan palvelujen valvonnan toteuttamiseen. Keskustelun antia hyödynnetään vanhuspalvelujen valvonnan ja ohjauksen kehittämiseen sekä palvelujen järjestäjien ja tuottajien ohjaukseen ja valvontaan.

Oulun asiakasareena on järjestyksessään kolmas. Valvira ja aluehallintovirastot järjestävät vuonna 2018 useita vammaispalveluiden ja ikäihmisten kotiin annettavien palveluiden asiakkaita osallistavaa alueellista asiakasareenaa. Tilaisuuksissa keskustellaan mm. palvelujen asiakaslähtöisestä toteuttamisesta, omaishoidosta, kotipalveluiden tukipalveluista, asiakasturvallisuudesta ja omavalvonnasta.

Tilaisuudet toteutetaan osana Valviran ja aluehallintovirastojen yhteisen sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen valvontaohjelman toimeenpanoa. Voit seurata valvontaohjelman toimeenpanoa Twitterissä aihetunnisteella #sotevalo18.

Lue lisää

Ohjelma: Ikäihmisten kotiin annettavien palvelujen ohjaus ja valvonta 21.5.2018 Oulussa

Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallinen valvontaohjelma 2016–2019, päivitys vuodelle 2018

Ikäihmisten kotiin annettavien palvelujen asiakasareena Rovaniemellä 15.3.2018

Valviran ja aluehallintovirastojen alueelliset asiakasareenat käynnistyvät

Lisätietoja

Valvirassa
Elina Uusitalo, ylitarkastaja
puh. 040 161 9325
etunimi.sukunimi(at)valvira.fi

Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa
Marja-Leena Lantto, sosiaalihuollon ylitarkastaja
puh. 0295 017 576
etunimi.sukunimi(at)avi.fi

Jaa tämä sivu