Takaisin edelliselle sivulle

Alkoholijuoman valmistuksen raportointiohje

Alkoholijuoman valmistuksen raportointiohje

8.5.2018 13:56

Valviran ohje 18/2018

Alkoholijuoman valmistuksen raportointiohje (pdf)

Tällä ohjeella päivitetään Valviran ohjetta 49/43/2004.

Alkoholijuomien valmistuspaikalla tulee pitää tuotekohtaista kirjanpitoa, josta käy ilmi alkoholijuomien valmistukseen käytettyjen valmistusaineiden määrä, niistä valmistetun alkoholijuoman määrä varastosäiliöittäin, säiliöiden väliset siirrot ja siirtohäviöt sekä astiointiin otetun ja astioinnista saadun tuotteen määrä. Astioinnista varastoon siirrettyjen alkoholijuomien määrän tulee olla todennettavissa varastokirjanpidosta.

Valmistetut alkoholijuomat eli astointi raportoidaan Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoon Valviraan kolme kertaa vuodessa. Astioinnilla tarkoitetaan pulloon, tölkkiin, tynnyriin tai vastaavaan myyntiastiaan pakkaamista. Raportointivelvollisuus koskee myös myyntiin tarkoitettua irtotuotetta esimerkiksi suurtankkiolut tai Suomessa pullotettua rypäleviiniä.

Lisätietoja:

alkoholi(at)valvira.fi

Jaa tämä sivu